Tämä vuosi. Tämä päivä. Nyt on heinäkuu ja tähän vuoteen ja tähän päivään saakka mahtuu niin hyviä, huonoja ja hyvin huonoja asioita sekä tapahtumia. :/
Alkuvuodesta tapahtui jotain niin kamalaa ja niiden seurauksena tuli kamalia sotkuja selvitettäväksi etten ole vieläkään päässyt niistä yli. Edelleen joka päivä mietin miten olin valmis luovuttamaan ja miten surullinen olin, mutta kas kummaa, tässä sitä mennään, vahvempana kuin koskaan ennen.
Minulta otettiin lapset hetkeksi pois, tosin asiat olivat kaikki väärinkäsityksiä mitkä saimme lopulta selvitettyä, mutta se oli/on äidin pahin mahdollinen asia mikä voi ikinä tapahtua. Ne 6 viikkoa mitkä olin lapsistani erossa ovat edelleen vahvasti mukana arjessani ja varsinkin mielessäni, mutta jokainen päivä tuo minulle sitä meidän perheen uutta alkua tähän mukaan.
Olen aina saanut kärsiä päihteistä. Ne ovat vahvasti kuuluneet ympärilleni kuuluville ihmisille. Itse olen aina ollut, ja olen edelleen vahvasti sitä mieltä ettei päihteet sovi kellekkään. Hauskanpitoahan se kaikki vaan on, mutta minä itse olen saanut kärsiä jo lapsuudestani saakka päihteiden tuomista vaikutuksista. Riitoja toisten riitojen perään.
Minä olen viho viimeinen ihminen ketä sotkeutuisi mihinkään huumausaineisiin, alkoholiin, yms päihteisiin. Näistä vääristä asioista sain nyttenkin alkuvuonna kärsiä vaikken ollut mitään väärää tehnyt. Minua väitettiin huonoksi ihmiseksi ja varsinkin äidiksi ja epäiltiin etten hoida äidillisiä velvollisuuksia. Mutta kuinkas kävikään. Olivat väärässä. Tein/teimme kaikkemme että jaksoimme taistella loppuun saakka ja todistaa kaiken sen pahan vääräksi.
Nyt on aikaa kulunut siitä melkein puoli vuotta ja olen saanut vihdoinkin kirittyä lasteni kanssa sitä aikaa kiinni. Lapset eivät enää ole niin pelokkaita tai säikkyjä.
Iso kiitos kaikesta positiivisuudesta ja perseeseen potkimisesta kuuluu <3:lle. Hän oli iso tuki ja turva ja on edelleen.
Meillä oli alkuvuosi vaikea ja siitä edelleen pikku hiljaa toivutaan, mutta pikku hiljaa pelotkin kaikesta alkaa jäämään taka-alalle.
Tähän vuoteen mahtuu myös hyvääkin kaiken sen paskan ohella. Sain tietää olevani raskaana. On siitä nyt jo aikaa ja ensimmäinen kolmannes takana, mutta silti tuntuu hyvältä ja pitääkin tuntua. Onhan minusta tulossa taas jo kolmannelle lapselle äiti. <3:lle tämä on vielä isompi asia, koska hänelle tämä on ensimmäinen ja varmasti kaikki jännittää. Mutta me olemme toistemme tukena ja turvana. :)
Tämä alkuraskaus on ollut vaikea. Ensimmäisen ultran jälkeen aloin vuotamaan verta ja sain itselleni kamalat kivut. Jännitettiin yhdessä miten käy, käytiin päivystyksessä, tutkimuksissa, otettiin näytteitä, katsottiin ja ronkittiin. Uhkaavalta keskenmenolta ei vaan voinut välttyä. :(
Kaikki on nyt kuitenkin hyvin ja vauva liikkuu tasaisesti kohdussa. Veren vuodosta ei saatu selvyyttä mutta tarkkailussa tässä nyt ollaan. :/ toivon että rakkauden siemen saa kasvaa syntymäänsä saakka ja pääsee tutustumaan iso veikkoihinsa ♡♡
Tähän on nyt hyvä päättää tämän päiväinen kertomus. Jatketaan näillä.
