Hymyä, naurua, iloa :)

Tänään on 11.11.2015, päivä kun 27-vuotta sitten synnyin ja sain vanhempani iloisiksi.
Tasan vuosi sitten löin hynttyyt virallisesti yhteen maailman ihanimman ja suloisimman miehen kanssa. Tästä kiitos kuuluu sulle <3
Tänään syntymäpäivieni lisäksi vietämme myös 1-vuotis päiväämme. Tätä samaa päivää, mutta vuosi sitten, on kiva muistella että mitä tehtiin, missä oltiin yms. Kiva päivä oli tuolloin ja voin sanoa, että mut yllätettiin kyllä isosti.
Sain silloin kukan ja kortin, joka sai minut purskahtamaan itkuun.

Tänään aamulla minulla ei ollut sitten hiukkaakaan sellainen olo, että hei sullahan on tänään synttärit, mutta se on nyt tässä päivän aikana muuttunut. Tänään on luvassa jotain syömä puolen ylläriä, hyvää juotavaa (jonka ostimme aikoinaan hyviä tilaisuuksia varten) ja tämä päivä on juuri nakutettu sen pullon avaamiseen :), sekä saunaa, hyviä leffoja, ja minä, siis MINÄ saan olla tänään hemmottelun kohteena.
Jospa iltasella tekisin jalkakylvyn ja hoitaisin kynnet. Onpa ihanaa vanhentua :D

Huomenna on taas tavallinen päivä, joten tästä päivästä otan kaiken irti.

Viime viikkojen aikana on taas tullut eteen jos jonkinlaista asiaa.
Nyt meillä on myös toinenkin iso asia kohta puolin edessä. Muutto.
Mutta tästä asiasta en julkisesti enempää mainitse, jotta saamme olla perheemme kanssa rauhassa ilman ulkopuolista mainintaa. Kuitenkin, uusi asunto on järjestely vaiheessa ja saamme sen juuri sellaisena millaisena haluamme.

Lääkkeitä popsin edelleen ja olenkin ollut tyytyväinen niiden tuomiin olotiloihin. On toki ollut myös surua, alakuloisuutta yms, mutta nyt tänään jotenkin kaikki tuntuu olevan hyvällä mallilla. En anna minkään, en kenenkään pilata tätä tunnetta multa!

Hyvää päivää kaikille.

-Heidi-

Elämän iloja ja suruja. Saman verran samassa paketissa.

Mistä sitä taas tämänkin stoorin alottais? Stooria tämä ei ole, ikinä ollutkaan, vaan täyttä totta, kertoen mun kolhiintuneesta elämän palasista mitä nyt yritän kasailla taas kokonaiseksi palapeliksi.
Tänä aikana kun en ole mitään kertomusta tänne kertoillut, niin on tapahtunut vaikka ja mitä. Niistä asioista yritän mahdollisimman paljon kertoa tämän postauksen aikana, mutta sitä ennen aloittelen kevyellä pohdinnalla..

Jos ei luota toisiin ihmisiin, niin voiko luottaa edes itseensä? Peiliin kun katsoo, niin peilikuvasta sinua katsoo suunpielet alaspäin oleva nuori nainen, pieniä kyyneleitä poskipäille valuen.
Tämän naisen kulkeminen elämän matkalla on ollut kuoppaista, mutkaista, ja täynnä ylä/alamäkiä.
On tapahtunut hyvää, pahaa, joutunut petetyksi, henkinen/fyysinen puoli on vaurioitettu.
Silti, kaikesta huolimatta, siitä samaisesta peilistä katsoo se nainen mikä hän on alun alkaenkaan ollut. Hänen sisäinen puolensa on palasina, ulkoisesti näyttää vain muutamia kyyneleitä, mutta sisällä kuohuu epävarmuus, pelokkuus ja ahdistuneisuus.

Ympärilläni on ihmisiä. Hyviä, pahoja ja siltä väliltä. Ympärilläni on myös niitä, ketkä välittävät ja rakastavat. Mutta on myös niitä, ketkä pitävät minua luuserina, huonona ihmisenä, ja eritoten kamalana äitinä.
Sairaus mitä sairastan, nyt ja varmaan vielä seuraavatkin vuodet, niin ei se tee minusta niin huonoa ihmistä etteikö kanssani voisi olla tekemisissä ja ettenkö osaisi olla äiti lapsilleni.
Masennus on sairaus. Se on sitä että sinulla on huono ja kamala olla. Sisäinen sinäsi ei voi hyvin ja ulkoisen sinäsi pitäisi saada se voimaan paremmin. Ristiriitoja siitä väkisinkin tulee. :(

Minulla on myös ihmisiä ympärilläni, ketkä huonon paikan tullen auttaa ja kuuntelee. Semmoisia, ketkä yhden puhelinsoiton jälkeen olisi valmis tulemaan luoksesi ja tarjoisi olkapäätään.
Tämä ihminen tunnistaa itsensä tästä tekstistä ja hänellä on sydän täynnä kultaa :)
Hän tuossa viettikin muutama viikko sitten iltaa kanssani. Saunottiin, juotiin, puhuttiin hyviä ja huonoja asioita. Hän kuunteli ja minä kuuntelin. Sekä puhuin.

Sanotaan että puhuminen auttaa. Mitä se auttaa? Joo. Saat kerrottua sen asian ja tuotua pahaa oloa tekstin mukana ulos, MUTTA, se ei poista sitä tosi asiaa mikä sinulla on. Jos masentaa ja ahdistaa niin sille on tehtävä jotain.
Lääkitys. Tästäkin sanotaan että joillekkin se auttaa ja joillekkin taas ei. Minua nämä ovat auttaneet, ainakin osittain ja olen saanut vähän enemmän elämäniloani takaisin.
Tiedän, tämä kuulostaa hurjalta, koska ajatellaan että olen äiti. Kahden pienen pojan äiti. Mutta hei, äiditkin ovat ihmisiä. <3

Elämässäni on nyt viimeisten viikkojen aikana ollut aikamoisia tunnemyrskyjä ja puuskia.
Hyvääkin on ollut. :)
Minä ja <3 kihlauduimme Tukholman reissulla 7.10.2015. Elämäni tähän asti romanttisin kokemus mitä maa päällään kantaa. Oli kuoharia, hämärää, sopivan tuulista, romanttisia sanoja ja vaan me kaksi. :)
Nyt tässä sitä sitten mennään kohti avioliiton satamaa. Ehei, ei nyt vielä.
Nyt eletään vain päivä kerrallaan ja katsotaan mihin suuntaan tilanteet tässä muuttuu.
Me olemme nyt saaneet uskoa ja toivoa elämäämme viime aikaisten tapahtumien myötä ja mikä parasta: apua ja hoitoa!
Muutaman kuukauden päästä toivottavasti asiamme olisi jo paljon paremmin ja saisimme elää NORMAALIA elämää lasteni kanssa.
Mutta, sitä ennen on vielä tehtävää paljon jotta suhteemme pysyisi kasassa enkä minä romahtaisi. :/

Viikko sitten näytti jo siltä, että olen menettämässä elämäniloani, mikään ei kiinnostanut, ja halusin vaan aiheuttaa itselleni pahaa oloa. No tässä onnistuinkin. Onneksi asiat on nyt jo vähän paremmin.
Mutta sitä se on. Jatkuvaa kamppailua ja itsensä kasassa pitämistä.
Perhanan masennukset kun olette minut vallanneet. :D

Tällä viikolla on ollut niin että joka toinen päivä on ollut hyvä ja toinen taas ei.
Kuulin viime viikolla yhden tuttuni nukkuneen pois ja tämä kolahti pahasti minuun. :(
Sekin sai ahdistumaan ja tuntemaan kamalaa oloa. Hautajaisetkin ovat ylihuomenna mutta en pysty menemään sinne. Vien iltasella kynttilän hänen haudalleen ja saatan jopa lausua muutaman sanasen haudan äärellä. Hän oli ihana ja kultainen ihminen. :(

Tällä viikolla yhtenä päivänä <3 järkkäs ihanan yllärin ulkosalla ja lähdimme käppäilemään metsään.
Perille päästessä siellä odotti nuotio, lämmin glögi ja ihanan rauhallinen maisema. Vain me kaksi ja luonnon rauha. Sitä kaipasinkin. Se teki hyvää kun sai vaan maata paikallaan, katsoen pilvien liikehdintää ja kuunnella luonnon omaa keskustelua. Sain sillä hetkellä mieleni rennoksi.
Ihana yllätys oli, pakko myöntää. :)

Tällä viikolla on myös muutakin hyvää. Rakas pikkuinen poikani Elias täyttää huomenna 23.10.2015 2-vuotta. <3
Hän on jo iso poika. :)
Järjestän pojalle ikimuistoiset synttärit tulevana lauantaina.
Veeti pääsee Eliaksen kanssa taistelemaan lahjoista :D

Mutta tähän on nyt hyvä päättää. Iloisia hetkiä teille kaikille. Muistakaa rakastaa itseänne vaikka se pahalta tuntuisikin. Tekin ansaitsette omaa rakkautta. Kaikesta huolimatta.

Rakkaudella: Heidi.

Paistaako se päivä koskaan tähän risukasaan? :/

Sumuista, pilvistä ja pienen pakkasen täyteistä huomenta kaikille.
On vielä aamu, pojat on viety päiväkotiin, ulkona koleaa, ja mielikin taas vähän järkkyy suuntaan jos toiseen. :/
Tosiaan. Eilen sain taas pojat luokseni viikon ajaksi. Tulivat siis isältään eilen. Pitkästä aikaa oli ihanaa kun sai käydä hakemassa pojat päiväkodista ja se hymy, mikä oli pojilla suunpielissä kun juoksivat mua kohti. :)
Eilen oli myös illalla poikien ensimmäinen vanhempainilta ja sieltä saatiin taas paljon hyödyllistä ja tärkeää tiedotetta.
Pojilla on nyt lokakuun aikana ensimmäinen kunnon valokuvaus päiväkodissa ja taitaa äippää jännittää enempi mitä poikia. Ihania valokuvia siis odotellessa. :)

Viime viikonloppuna tehtiin äitini, sisarusteni ja <3 kanssa kirppari kierros. Mukava reissu oli ja jotain pientä löytyikin. Saappaat, pojille vaatetta, mulle vaatetta yms. Olihan siellä kaikenlaista. Mua vaan ei sais päästää minnekkään, koska aina mä löydän jotain kivaa. Joko itselleni taikka muille. :P
Samana iltana sain myös yhden parhaimmista ystävistäni kyläilemään ja puhuttua kyllä tuli. Huomasin, että ei olla vähään aikaan nähty. Hän on ihana ja täynnä kultaa oleva ihminen. Hänelle on helppo puhua ja hän kuuntelee.
On ihanaa kun on tuollainen ihminen sun lähellä ja puhelinsoiton päässä :D

Nyt siitä tulee huomenna viikko kun aloitin lääkityksen. Päivät on mennyt tähän asti vähän tokkuraisessa olotilassa ja väsymystä on melkein koko ajan. Huomenna aloittelen isommalla annoksella. Vähän jännittää miten se muhun vaikuttaa, koska pienellä annoksella on jo ollut aika paljon vaikutusta. Jatkuvaa päänsärkyä ei ole enää ollut, mutta muita oireita on kyllä ollut senkin edestä. Olen nyt huomannut, että olen paljon 'vainoharhaisempi' mitä ennen. Ei välttämättä johdu lääkkeistä, mutta saattaa johtua. En tiedä. Suutun herkästi, pienistäkin asioista ja kaikki <3 ja mun välillä tuntuu tällä hetkellä hassulla tavalla vaikealta. Toivon mukaan tämä menee ohitse ja pystyisin taas olemaan se normaali ihminen.
Se luottamus, sanana jo itsessään on perhanan typerä. Luottaa tai ei. Toisella hetkellä pystyn luottamaan ja toisella hetkellä en. On myös aika lailla kiinni hänestä itsestään. Pitäisi pystyä puhumaan avoimesti ja olla rehellinen. Enempää en suhteelta vaadi, luottamus ja rehellisyys! Ei pitäis olla vaikeeta.. prkl. :(

Torstaina olisi taas tiedossa terapiaa. Sekin jännittää jo hirveesti. Ja samalla reissulla pitänee liittää labra lähetteeseen vielä muutamia juttuja. Sinnekkin pitänee mennä. Tässä syksyn aikana tulee olemaan paljon menoa. Hyviä ja huonoja.

Nyt on mullakin onneks aikaa selvitellä päätäni, tunteitani, tuntemuksiani, ja eritoten sitä luottamusta yms. Sain kouluni kanssa järjestettyä asiat sillä tavoin, että saan toipua rauhassa. Tai ainakin yritän toipua. Aika sen näyttää.
Jokainen päivä on erilainen, mutta mun pääni sisällä se on joka päivä samanlainen. Niin kurjalta kuin se tuntuukin. Päässä on ties mitä, edelleen, ja välillä kaikki asiat tuntuu ylitse pääsemättömiltä. Että mä vihaan tätä tunnetta ja olotilaa. Mä niin haluaisin olla normaali pullantuoksuinen äiti. Sitä mitä mä olin joskus. :(

Viimeinen viikko on mennyt ajallisesti tosi nopeesti, mutta jos on vaan jatkuvasti sellainen loputtoman tyhjä ja väsynyt olo niin päivät kuluu silloin tosi hitaasti. Tekemistä olisi vaikka millä mitalla. Siivoomista, pyykkäämistä, kaikenlaisia kotiaskareita. Tällä hetkellä vaan pakolliset jutut on tehtävä, muihin 'ylimääräisiin' mulla ei oo voimia. Ainakaan nyt. :/

Ensi viikolla me lähdetään <3 kanssa rentoutumaan laivalle ja ollaan päivä tukholmassakin. Siitä reissusta olen pitkään jo 'haaveillut' ja varsinkin odottanut sitä matkaa. Kaiken pitäisi ensi viikolla mennä putkeen, mutta nyt jo eilen ja tänään meillä on ollut sellaista kismaa että saas nähdä onnistuuko yhtään mikään. Odotukset on itselläni ainakin kovat enkä haluaisi että mikään menee pieleen. Lupauksia on ensi viikon suhteen annettu, yllätyksiä mitkä ovat etukäteen mulle kerrottu ( no ei se enää yllätys kyllä ole, mutta kuitenkin ). Nyt vaan reissua odotellessa.
Ensi viikolla järkkään mun hyvälle ystävälle illanistujaiset. Sitä on myös ensi viikolla luvassa.

Nyt pitänee alkaa värjäämään tukkaa, koska perjantaina musta tulee pitkätukkainen.. kampaajalle siis menossa joo :D

Oho. Pieni romaani tuli taas. Tässä sitä tekstiä on taas, varsinkin niille selkäänpuukottajille, selän takana puhuville ja pahimmille juoruilijoille. Ei, heidi ei ole normaali vieläkään!

Tylsä, masentava keskiviikko. :/ perus heidiä taas..

Huh heijaa taas. Eilen oltiin sitten molemmat siellä lääkärillä mitä olin odotellut jo melkein parisen viikkoa. Lääkäri käynti sai taas omalla tavalla tunteet pintaan, varsinkin mun, ja mikä parasta niin on se, että sain vihdoinkin sitä kaipaamaani apua mun ongelmiin. :/
Lääkitystä tuli kahdenlaista ja nyt niillä mennään ainakin kuukauden verran ja katsotaan onko niistä mitään hyötyä. Jos en koe siitä olevan hyötyä, annosta nostetaan ja taas jatketaan matkaa eteenpäin.
Vuoden loppuun asti olen työkyvytön, joten saikkuahan siitä rapsahti. Kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Mitä sitä nyt muuta olisikaan voinut odottaa. Keskittymään en pysty, mihinkään, hyvä kun kotihommat olen nyt pystynyt tekemään. :(
Pojat ovatkin taas sopivasti tämän viikon isällään, ja se on hyvä, koska en ole nyt näiden lääkkeiden kanssa ihan niin kelpo äiti mitä voisin olla.
Eilen illalla aloitin toisella lääkkeellä ja se toikin mulle koko yön kestävät yöunet. Jes! No hyvähän se on että pystyn niiden avulla nukkumaan enkä näe niitä kauheita painajaisia. Tosin nyt kun näitä lääkkeitä syön niin olen tuskasen väsynyt, mua heikottaa, kädet tärisee, ja päätä särkee.
Lääkäri näistä eilen varoitteli ja toivon että menevät muutamassa päivässä tai edes viikossa ohitse. En tiiä, aika näyttää.
Tällä hetkellä mä mietin miten surullista mun elämä oikeesti on. Parisuhde on joo ihana ja, no, hyvä, mutta muuten mun elämä näyttää valuvan vauhdilla alaspäin eikä loppua vaan näy. Nyt mä niin haluaisin että voisin palata ajassa taaksepäin ja korjata mun tekemät kaikki virheet ja klikata ne mahdolliset epäonnistumiset yms mitä mun elämässä on nyt ollu että tässä jamassa ollaan ni pois ja alotella ihanasta kohdasta elämää missä kaikki oli vielä hyvin.

Eilen tuli myös jonkin verran uutta tietoa ja takapakkia. Mutta hei, musta on taidettu jo aikojen alussa muovata vahva nainen koska edelleen oon pystyssä, tavalla tai toisella, surullisena tai iloisena yms.
No kaikki asiat mitä mulle tapahtuu, nyt, muutamien viikkojen, kuukausien taikka vuosienkin päästä ni saa musta vahvemman persoonan enkä anna niiden lannistaa mua.
Mä yritän jaksaa, haluan jaksaa ja nimenomaan jatkaa eteenpäin. Mutta aika näyttää, pysynkö rehevänä ja kukkivana kukkana vai kuihdunko pois...

.. :( ..

Valhe, totuus, epävarmuus, pelko. Oletteko huomanneet, että kaikki nämä sanat satuttavat? Minä kyllä olen. Valheet satuttavat, totuus tekee usein kipeää, epävarmuus ja sisäinen pelkotila vahvistavat sitä aitoa pelkoa mitä on.

Se tunne on kamalaa, kun sun sisällä kaikki hälytyskellot kolkuttelevat ja yrittävät varoittaa sua jostakin. Niinhän se onkin, että sun kroppas tietää mikä on totta ja mikä väärää. Sydän menee tunteiden valumana eikä välttämättä aina näe totuutta :/
Viime päivät on ollu kauheita, omalla tavallaan. Psykiatrilla käynti sai taas vähän sitä positiivista uskoa muhun valettua. Ja vastauksia. Sain sellaisia vastauksia mitä jaksan nyt odottaa ensi viikkoon. Ens viikolla mulla on kunnon lääkäri joka antaa sen lopullisen diagnoosin mulle ja mun 'sairaudelle'.. noh, masennushan on sairaus.. :(


Neljän seinän sisällä olo on jtn kauheeta. Mutta silti jos mahis ois lähtee johonkin ni mitä sä teet? Sua ei vaan kiinnosta, et jaksa, et halua. Haluat vaan olla ja jatkaa asioiden murehtimista.
Argh! Mä niin inhoon tämmöstä. :(

Eilen illalla otin yhden rauhottavan tabletin. Joo, pisti sitten nukuttamaan ihan älyttömästi ja kyllä, nukuinkin koko yön putkeen näkemättä yhden yhtäkään painajaista, MUTTA, se sai mut niin zombieksi, että vaikutus lakkas vasta alkuillasta. :/
Väsymys oli jtn käsittämättömän suurta. Nyt särkee jokaikinen lihas mikä mun kropassa on. Tää on ihan perseestä..

Nyt ootan että lapsoset menee nukkumaan, jotta mä saan vaan olla, siis löhötä, olla ja olla. Sitä mä odotan. Mulla on taas kerran ollut tosi raskas ja vittumainen päivä. Ihan suoraan sanottuna.
Vähän väliä otan nokkiini jostain, suutun ( tosin en tänäänkään ilman syytä), ja harmittaa kaikki koko ajan.
Mä niin odotan että joku tulis ja kertois vaan kaiken olevan pahaa unta, lohduttais mua ja tarjois olkapäätä, ja pyyhkis kaiken sen turhan olon mun sisältä pois. Mutta sepäs ei onnistukkaan niin vaan.
Aina vaan joku asia/tapahtuma tulee mun eteen ja pilaa kaiken. Oon vaan niin täynnä jo tätä kuormitusta.

Miten paljon on sanottu yhden ihmisen kestävän koko elämänsä aikana? Musta tuntuu, että mä oon saanut kestää jo kaiken sen mikä mulle on tarkotettu tai aikoinaan määrätty.

Kunpa sais olla vielä pieni vauva. Ei tarvitsisi tietää mistään mitään, et tekisi virheitä, saisit vaan olla, ja itkeä kun kaipaat äitiäsi.
Itsekkin mietin välillä että onko mulla oikeus itkeä mun äitiä enää koska olen jo aikuinen. Välillä haluaisin vaan painautua äitin kainaloon ja itkeä..

Koska joku tulee vetämään mulle sen oman rajan että nyt riittää, tämä tyttö on kestänyt jo tarpeeksi..

Argh. Huoh. Itkut, huolet, yms...

Maanantai. Huoh. Kaikki varmaan jo tietävät mitä se mulle tarkoittaa. Uutta viikkoa ja kirotuinta päivää mitä viikossa saattaa edes olla. Mä vihaan näitä maanantaipäiviä. Mun elämä on muuttunut huonompaan suuntaan ja nämä maanantait on vaan muistutusta siitä miksi ja milloin asiat alko menemään huonommiksi. Pitänee vaan yrittää kestää.
Joo. Oon käyny pitkiä keskusteluja sisäisen itteni kanssa ja tullut siihen tulokseen, että yksin ilman terapeuttia en selviä. Tosin siellä käynnistä en oo saanu mitään sen suurempaa apua, mutta vähäinenkin apu on mulle hyvästä. Viime kerran jälkeen oon alkanu ajattelemaan kaikkia ajatuksia enemmän ja yrittänyt olla se iloisempi heidi mikä tuolla jossain piileksii. Se synkempi puoli musta on vallannut mut kokonaan. :/
En tiedä uskallanko näin julkisesti puhua näistä mun tuntemuksista ja siitä mikä mulla on.
No, sama kai se on. Mulla ja monella muulla on samoja ongelmia. Ahdistuneisuushäiriö ja masennusta tässä on itselläkin menossa. Näistä kun selviäisin, vielä joskus, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Saisin olla se normaali, iloinen, energinen, tyytyväinen, yms. Tällä hetkellä mulla on vain toisinaan hyvä olla, itkeskelen, ahdistaa, en jaksa tehdä mitään. Lapset on ainoat mitkä pitää mut kasassa ja jaksan. Tätä tekstiä on vaikea kirjoittaa... Lapset, he ovat se valo, minkä näen. Joskus kun näkisin valoa muuallakin kuin lasteni silmissä.

Mulla oli elokuun alussa hyvä olo, ainakin toisinaan ja opiskelupaikka ja ihanat tulevaisuuden suunnitelmat. Mitä mulla nyt on? Jatkuvaa epätietosuutta, kärsimystä, ja pelkoja. Onko tämä sitä elämää? Ei. Ei ainakaan sitä mitä mä olen jo lapsuudessa halunnut. Mun piti olla onnellinen, aina, ja sellainen äiti lapsilleni että aina hymyilen.
Mun sisällä kuohuu, ja päälle päin näytän normaalilta ja yritän hymyillä. Se hymyileminen sattuu. Masennus ei ole mukavaa, ei hyvän tuntuista, ei ihanaa. Ei, sitä se ei ole. Mä olen vaan ihminen, ja haluaisin olla taas ihana ihminen.

Tiedän, että mun syksystä tulee vaikea, käyn terapiassa ja mulla alkaa ne ahdistuskohtaukset tulemaan voimakkaampina, mitä pidemmälle mennään, niin sitä enemmän mua alkaa ahdistamaan.
Nukkumisesta ei tule enää mitään. Viime terapian jälkeen mulla alkoi nukkuminen menemään siihen, että kun silmäni suljen, ajatuksia ja kuvia alkaa pyörimään silmissä sekä mielessä, niistä ei saa yhdestäkään otetta, tuntuu kuin mun ei annettaisi nukahtaa. Ja päivisin on ihan sama.
Argh. Ja ne painajaiset. Ensin jos hyvällä tuurilla nukahdan, herään muutaman tunnin sisällä, pyörin sängyssä ja tajuan heränneeni taas kamalaan olotilaan. Sitten tämän jälkeen nukahtaminen on tosi vaikeeta.
Tähän mun on saatava apua.

Mun ja <3 välit ovat edelleen pysyneet hyvinä, ja niin toivon sen menevänkin, nyt, jatkossa, tulevaisuudessa.. kamalalta vaan tuntuu kun toisena päivänä on meidän välillä hyvin ja toisena päivänä tajuan miten on valheet taas murskannut pienellä osalla mun oloa ja meidän elämää. Miksi rakkauden pitää sattua?
Yksi asia mikä pitää mut kasassa lasten ohella on tulevaisuus: mulla pitäisi olla kolmen vuoden päästä elämäni onnellisin päivä, aivan, naimisiinmenosta ollaan puhuttu, mutta toivottavasti nämä tuskat, valheet, pettymykset, surut, menneisyys, yms on sitä ennen käsitelty ja jätetty unholaan.
Jatkuvaa kyyneleiden vuodatusta mun elämä on nykyään. Kyllästyttää. Ahdistaa. Pelottaa. Mä oon sisäisesti niin yksin...

... jaksanko.. ?

Argh. Nämä on taas näitä v-mäisiä päiviä kun mikää ei natsaa mun ajatusten kanssa yhteen. :/
Aamulla jo sain riidan aikaiseksi ennen kuin lähdin edes poikia viemään hoitoon. Ja sitä samaa on koko päivän jo jatkunut. Oon ollut tänään taas pahoin ahdistunut ja ilkee/kamala ämmä. Varsinkin <3 on saanut kärsiä taas mun tempauksista.
Mulla on nyt ollu koko tän viikon semmosia pahoja hetkiä kun huudan, ärjyn ja oon muuten vaan kamala. Tuntuu etten saa tätä olotilaa ollenkaan loppumaan.
Silmiin sattuu, tänään on taas tullut vuodatettua yksi, kymmenen, ja ties miten monta kyyneltä. Päätä särkee, väsyttää, harmittaa ja kaikkea tältä väliltä.
Silti vaikka oon tämmönen oikee bitch, ni rakastan ja halu rakastamiselle on tosi kova sekä palava.
Nyt vaan ajatus toisen paijaamisesta ja hellimisestä tuntuu tällä hetkellä aika kaukaiselta. Tai no, johtunee varmaan taas tästä mun sisäisestä kiukku perse heidistä mille ei mikään oo vaan hyvä. :/
Mulla oli tällä viikolla se eka käynti mua helpottavassa paikassa. Ja koin siitä olevan sillä hetkellä vähän hyötyäkin. Sain purkaa kaiken sen pahan patoutuman ulos ja tunsin hetkellisesti hyvää oloa. Mutta nyt nämä pari päivää sen reissun jälkeen on ollut aivan hirveitä. Oon hirvee sekä itelleni että muille. :(
En jaksa mitään, mua ei kiinnosta mikään, en halua tehdä mitään yms. Toivottavasti on vaan ohimenevää ja saan taas sen normi onnellisen hömppä perse heidin takas ponkastua maan pinnalle.
Saatiin myös lisää tärkeitä vastauksia ja apuja. Viimeistään ensi vuonna saan olla aidosti onnellinen ja rakastunut, sekä täynnä tarmoa ja hymyä. Ja olen varma kun saan asiat kaikki jäämään taka-alalle ja historiaan, niin kaivan itse mun synkille ja mua tukahduttaville asioille ison ja syvän kuopan, potkasen ne sinne ja kasaan monta metriä multaa päälle. Nih! Kauaa ette mua enää saa satutettua.

Sitten yks iso asia on myös vainoharhaisuus. Sitä oon nyt viime aikoina viljellyt aika monesti ja aika lailla. Tuntuu itestäkin, tai tästä hyvästä heidistä siis, tosi pahalta kun edes ajattelen mitään olemattomia ja tyhmiä asioita millä ei todellakaan ole mtn merkitystä eikä ainakaan pitäisi koskea millään lailla meidän elämää.

Mutta. Näin. Joo. Siis.

Tällä siis taas mennään. Näillä tiimoilla tänään. Jospa huominen toisi taas positiivisuutta tähän mun aivolohkooni..

Perjantai isolla P:llä :/

Perjantai. Sen pitäisi olla yksi viikon odotetuimmista päivistä ja merkki siitä, että viikonloppu alkaa ja saa viettää vapaa-aikaa perheen, ystävien, tai muuten vaan jotain kivaa tehden joko yksin taikka rakkaimman ihmisen kanssa.
Mutta ikävä kyllä perjantai voi olla myös päivä, jolloin musertuu jo heti aamulla kun käyt paikassa, joka ei ole sinulle missään nimessä tuttu.
Aamulla oli se kauan odotettu perjantai, mitä olin jo jonkin aikaa odottanut että saataisiin vastauksia ja elämä lähtisi vihdoinkin ylänousuun. Mutta. Se kamala mutta sana, mikä yhdistää päälauseen sivulauseeseen.
Aamu ei siis mennyt ollenkaan niin kuin piti. Joo. Vastauksia saatiin ja hetken ne asiat tuntuikin jo hyviltä, mutta siinä kävi niin, että mä muserruin ja tuntui, että mun sisällä kaikki se paha vaan kaksinkertaistui. Eli kurjalta tuntui, ja tuntuu edelleen. Vähän väliä sain kyyneleet valumaan pitkin poskiani ja purskahdin itkuun. Kaikki se ahdistus, pelko, ja se yleinen sattumisen tunne riisti multa sitä hyvää oloa. 
Mutta. Sain siis apua mun ongelmiin ja ens viikolla alotellaan jo antamaan mulle sitä mun tarvitsemaa "ensiapua" näihin mun ahdistuksiin. 
Toisaalta odotan ensi viikkoa jo innolla, mutta toisaalta taas en. Tiedän että tulen musertumaan ja saan varmaan taas mun sydämen pirskoutumaan tuhansiksi palasiksi. Pakko nämä asiat vaan on käsitellä, ennemmin tai myöhemmin. 
Nyt vihdoinkin saan apua mun ongelmiini.

En pystynyt tänään edes menemään kouluun. Ei musta olis ollut toisten ihmisten eteen, koska en ois pystynyt istumaan paikallani, ainakaan olematta omissa oloissani. Noh, joo. Vaikeat ajat, ne ovat vasta tulossa eteen.. Toivon, että kestän tän kaiken paskan ja ahdistuksen määrän. Pakkohan mun on, mulla on kaks ihanaa lasta.. <3

Ehkä mä vielä joskus pystyn puhumaan näistäkin asioista. Tarvitsen sellaisen ystävän, ketä kuuntelee mua ja voin tukeutua pahan asian vainotessa mua ja tarjota itkuiselle ihmiselle olkapäätä. Ei, ei mulla oo sellasta.. Ystävät, mitä ne on?? :/ Kurjaa kun kaikki ne ihanat ihmiset hävis mun ympäriltä kun erosin lasteni isästä. En kuitenkaan oo niin paha ihminen etteikö mun kanssa vois olla tekemisissä. Mä tartten niin ystävää :(

Blää.Blää.Blää.. Joo, jeps, näin on.. Mitä sitä sen enempää kirjottamaan. Ei tää tunne tästä mihinkään häviä. Nyt vklp menee ottopäällä ja aion pitää huolen siitä, että pystyisin hetkeks unohtamaan kaiken paskan ja murheet. Ne kuitenkin muistuttaa mua kaiken aikaa, teen mä sitte mitä vaan. :/
Onneks on tätä alkomahoolia mitä voi nautiskella... Palaillaan lukijat.. 

-Ikuinen haaveilijako paremmista päivistä-

 

Blaa-Blaa-Blaa...

Opiskelua, arjen pyörittämistä, lapset, harrastukset, ulkoilu, yms. kotiin liittyvät seikat. Näistä asioista mun arki koostuu.
Välillä tämän kaiken mahduttaminen arkipäivään tuntuu haastavalta, mutta siihen tottuu. Välillä onnistuu ja aikaakin vielä jää johonkin omiin kivoihin juttuihin, mutta välillä taas ei.

Nyt on taas ollut aika vauhdikas ja työntäyteinen kouluviikko ja viikko muutenkin.

Eilen aamullahan alkoi lipunmyynti Cheekin keikoille ja päätettiin sitten <3 kanssa ostella liput sinne. Noniin, nyt ihmiset miettii, että hyiiiii, jotain keekkiä kuuntelemaan, mutta, ISO MUTTA, en ole ikinä vielä ollut missään saatikka minkäänlaisissa konserteissa taikka keikoilla niin tällä on siis hyvä aloittaa. Ja onhan se Cheek ihan hyvä esiintyjä, ja ehkä aavistuksen verran hyvännäköinenkin :P

No joo. Koulupäivän päätteeksi eilen käytiin <3 kanssa ostoksilla ja mukaan tarttui nyt, VIHDOINKIN, se aikuisten värityskirja ja puuvärit. Mä eilen illalla koittelin kyniä ja värittämistä ja voin todeta muillekkin, että sellainen kannattaa kyllä hankkia. Ja se rentouttaa!! :)
Yhdessä kuvassa tosin tulee kestämään kauan ja mullekkin se on sellaista välillä tapahtuvaa, joten katotaan nyt, että jos edes viikossa saisi yhden kuvan väriteltyä. :D

Tämä viikko on mennyt aika lailla jännittäen huomista. Huomenna on perjantai, ja saadaan VIHDOINKIN apua ongelmiin mitä nyt on tässä tohinassa ollut. Jännittää, pelottaa ja vielä kerran pelottaa. Toivottavasti sieltä saadaan uusia ja hyviä uutisia. Takapakkia en enää kyllä kaipaa, sitä on ollut jo ihan tarpeeksi ja mielestäni olisin ansainnut jo vihdoinkin askeleiden kuljettavan mua eteenpäin.. :/
Huominen sen näyttää. Ja aika. Päivä kerrallaan.

Uskallanko kertoa. En tiiä. No, antaa mennä... Oon miettinyt häitä ja sen tuomia ihania järjestelyjä. Tosin, ihan ajankohtaa ne eivät nyt vielä olisi, mutta joskus kuitenkin. Ja nyt ihmiset joo miettii, että eihän ton akan viime erostakaan oo vielä ku vuosi, mutta mun mielestäni mä oon onneni ansainnut, koska haluaisin jo vihdoin ja viimein olla onnellinen. Omasta mielestäni en kyllä kenenkään lupia tarvitse mihinkään mitä teen, koska olen jo omillani enkä kenenkään holhottavan alaisena.
Olen jo vähän suunnitellut tulevia vuosia ja sen tuomia kivoja juttuja, kuten just häitä yms.
Musta vaan tuntuu jotenkin pahalta. Ihan kuin minulla ei olisi oikeutta onneen. Erityisiä syitä en tähän mainitse enkä kenellekkään ala perustelemaan yksityiskohtia, mutta jokainen miettiköön mielessään jos haluaa.

Nyt vielä hetken verran painetaan hommia koulunpenkillä ja sitten pääsisi taas ajamaan kohti kotia ja rentoutumaan mussun kainaloon. Lapsia on kyllä kieltämättä jo ikävä :( <3

Viikonloppua odottelen jo suunnattoman paljon, koska olen varannut mulle ja muruselle vähän hohtogolffausta, uimista ja leffaa :) Ja eilen päivällä murunen oli ilmeisesti suunnitellut jtn kivoja juttuja meidän varalle. Saas nähdä toteutuuko? :)

Hommat jatkuu...

-Heidi-

Ei uskoa, ei toivoa, ei mitään. (Kö?)

Sunnuntai. Viikon vika päivä ja jollain tavalla taas ahdistaa, ärsyttää, harmittaa ja ja ja. Onhan niitä sopivia sanoja.

Mä tuossa ihmettelin kun oltiin poikien kanssa saunomassa tänään aiemmin illalla ja jäin itse saunomaan heidän lähtiessä <3 kanssa pukemaan, niin sitä, että mitä pahaa olen tehnyt että mua ja mun elämää koetellaan jatkuvasti jollain tavalla. Mitään uusia pettymyksiä ei oo tullut eli ne vanhat vaan jatkaa kiusaamistaan, mutta siis miks? Enhän mä missään vaiheessa oo halunnut itelleni tämmöstä elämää. Ymmärrän kyllä jollain tavalla, että olen sen kaiken paskan ansainnut mitä saan kärsiä. Ehkä nämä kaikki asiat ovat vaan seurausta mun tekemistä virheistä ja saan tän saakelin epäonnen ja paskan seuraamaan mua lopun elämääni. :/

Ens viikko tulee olemaan sekä henkisesti että fyysisesti raskas. Saan taas kuulla fysioterapeutilta uusia juttuja mitä en välttis halua kuulla, raskas kouluviikko tulossa, ja loppuviikosta mua koetellaan ihan kunnolla kun saan/joudun avautumaan mun ja/tai meidän ongelmista. Pystynkö siihen tai sen päivän tuomiin päätöksiin? Ensi viikolla se päivä kun saan/saamme apua näihin asioihin, niin tulee muuttamaan taas meitä paljon. Positiivisuutta tässä yritän ajatella, mutta epäilen/oletan vahvasti, että myös se negatiivisuus nostelee päätään taikka raottelee verhojaan. En tiiä. Kurjalta taas tuntuu. Voi kunpa tietäisitte mitä olen saanut kokea viimeisen vuoden taikka viimeisten viikkojen aikana. On toki hyvää, ja sitä on ollut joo paljonkin, mutta myös pahaa on ollut. Tuntuu että aina kun uusi viikko alkaa, niin sama fiilis nostelee itteään ja saa mut masistelee. Mutta niin se tosiasia vaan menee. Uus viikko ja samat vanhat paskat asiat. 

Mä niin toivon, että jaksan loppuun asti. Mulla on kuitenkin hyvä elämä ja rakastan mun perhettäni ylikaiken. 

Pojat ja <3 on mulle kaikki kaikessa. :( yritän jaksaa heidän takia ja haluan kulkea eteenpäin. Nyt mennään vain päivä kerrallaan.. 

Tähän päivään on mahtunut monenlaista touhua ja pojilla on kyllä ollut mahti viikonloppu. On pelailtu palloa, jopa minä näytin miten jalkkista pelaillaan :) , käyty saunassa, käyty synttäreillä, oltu ulkona paljon, syöty mahtavia sämpylöitä, leikitty ja touhuttu ties mitä. 

Huomenna pojat menevät taas isälleen ja me jäädään kaksistaan kotiin. Tosin mulla on se koulu nyt päivisin mitä käyn, tai yritän käydä mutta en pysty kunnolla keskittymään mihinkään ennen kuin saan omat asiani selvitettyä, sekä myös muut meidän suhdettamme kuormittavat asiat. :/

Loppu viimeks mua pelottaa että jään yksin, vaikka tiedän että se ei ole mahdollista. Mua rakastetaan niin paljon, että ikinä en yksin jää. :)

Pakko jaksaa, jo ihan poikienkin takia. Mutta ainut asia pyörii mielessä, että miten kauan enää jaksan? Koska se loppu tulee ja päästään jatkamaan normaalia elämää ilman mitään vastoinkäymisiä taikka menneisyyden haamuja? Ehkä joskus.. 

Tiistai on toivoa täynnä :)

Hei jälleen.
Nyt oleskellaan koulun penkillä ja tauolla voi näpertää jos jonkinlaista juttua. Siispä aattelin tässä välissä väsäillä taas uutta tekstiä blogiini. :)
Nyt on taasen uus viikko alkanut, itse asiassa jo eilen. Tänään on siis tiistai. Pölhö. No tietenkin on. :D
Tässä odottelen, että kello tulis jo sen verran, että pääsisin lähtemään kotiin ja hakemaan poikai päiväkodista.
Rankkaa viedä joka aamu pojat pois kotoa ja siihen päälle vielä se, että itse lähtee myös toiseen paikkaan ja näet rakkaasi vasta piiitkän päivän jälkeen. Päivän aikana ehtii tapahtumaan jos jonkinlaista asiaa ja itsekkään ei välillä pysy perässä.

Mieltä on taasen painanut monikin asia. Ja eniten mieltä ahdistaa nämä minun jatkuvat sairastamiset yms. Päänsärkyä, ja selkäsärkyä on nyt ilmaantunut päivittäin ja entistä enemmän saa ottaa lääkettä, että pystyy edes vähän olemaan paikoillaan. Pitkään istuminen on nyt käynyt erittäin hankalaksi ja olenkin saanut taas vähän lisää uusia tabuja sitä kipua hellittämään. :/
Mitä pidempi päivä ja pitempään istumista, sitä kipeämmät ovat taas paikat illalla ja sitä vaikeampi on tuleva yö.
Viime yönä pienempi pojista valvotti minua kiitettävän paljon, joten yöllä ei paljoa tullut nukuttua. Senkin takia mieltä varmaan vähän ahdistaa kun ei voinut jäädä kotiin itseään jeesaamaan.
Ehkä tämä tästä.

Ennen tämän päivän kotiin pääsyä mulla on vielä edessä tuskainen bussimatka, aivan, olen nyt eilen aloittanut bussilla matkustamisen ja voin sanoa, että niin monen vuoden jälkeen ei ollut ihan niin helppoa hommaa, mitä esim. hyppää autoon ja aja itse kotiin :D
Noo, tänään on jo toinen päivä, niin eiköhän sekin siitä suttaannu, ainakin jossain kohtaa.

Viime viikonloppuna oltiin <3 kanssa telttailemassa yks yö ja voin sanoa, että oli aivan mahti super hyper kiva ilta/yö. Grillattiin, uitiin (huom. MINÄ, <3 ei uskaltanu edes varvastaan kastaa. ) :D , vietettiin iltaa yhdessä mikä oli siis koko illan periaate, ja se läheisyys mikä tuntui niin hyvältä taas pitkästä aikaa. Ja ihan vaan kahdestaan. Extempore reissu se oli, ei mitenkään erikoisemmin suunniteltua.

Olen myös ajatellut aloittaa jonkinlaisen uuden "harrastuksen" näiden vanhojen perus juttujen lisäks mitä mulla nyt on. Eli leivonnan ja ruuanlaiton lisäksi. :) Ei, en unohda näitä rakastamisen kohteita. Tähän tulee vaan uusi lisämauste. :P
Aikuisten värityskirja hommelit on alkanut kiinnostamaan, ja heti tässä jossain kohtaa (aika hassu sana valinta taasen) niin aion käydä ostamassa ja testaamassa miten juttu toimii.. Pääsee äippä värittämään poikien kanssa samaa aikaa ja samalla saa lepuuttaa mieltä ja harjoittaa rentoutumista tämän asian myötä.. Sitä odotellessa.

Pieni pettymys oli tänään tuossa aiemmin kun sain tietää, että minun ja <3 oli tarkoitus aloittaa tanssikurssi tuossa syyskuussa, ni se kurssi oli jo täynnä. Se nyt harmittaa, koska molemmat odotti sitä niin paljon. Siitä oli tarkoitus saada meille yhteinen ja kiva harrastus. No, keksitään siis jotain muuta. :)

Tämä viime ja tämä viikko on pistänyt taasen ajattelemaan asioita uudella näkökannalla. Ongelmiakin on joo, mutta en anna niiden pilata nykyisyyttä ja sen tuomaa omaa iloa. Ens viikolla on jännät paikat, koska saan vihdoin apua minun ja varsinkin meidän asioihimme ja ongelmiin. Saan pienen taakan putoamaan hartioiltani. Iso kivi vierähtää sydämmeltä.

Nyt tunti jatkuu. Palataan asiaan uusien asioiden myötä..

-Heidi-

Täällä taas. Maanantai, uusi viikko edessä. Pojat vietiin aamulla päiväkotiin ja oli kyllä taas vaikeaa ja haikeeta jättää pikkuset sinne. Tämä sen takia, koska pojilla alkaa tänään isän viikko eli heidän isänsä hakee pojat tänään hoidosta itselleen viikoksi. Äippä näkee mussukat vasta ensi maañantaina ku haen pojat hoidosta. :(
Tällä hetkellä mun olotila taas on mitä on. Tasan viikko sitten maanantaina sain itse asiassa just tähän aikaankin niin kuulla sellasia asioita mitkä satutti ja sai mulle vähän kurjan mielen enkä tiennyt että mitä piti tehdä tai pitäis tehdä. Silloin saatiin sovittua asiat ja omalla tavalla annoin asian olla. Nyt eletään päivä kerrallaan ja katsotaan miten kaikki alkaa sujumaan ja saadaanko jäämään nää menneisyyden haamut kaukaiseen unholaan. Kurjalta vaan tuntuu että minkä takia just mulle tulee tämmösiä kaikenlaisia juttuja vastaan. Mulla on ollut rankkaa. Varsinkin viime vuosi oli vaikee ja omalla tavallaan tosi rankka. Viime vuoteen mahtuu jos jonkinlaista tyhmää ja edelleen kärsin vuoden takaisista tapahtumista.
Mutta kai se on musta vaan itsestäni taas kaikki kiinni. Miten otan asiat vastaan taikka miten käsittelen ne? Täytyykö myös mun muuttua vai riittääkö vaan jos toinen muuttuu? :/
elämä potkii, mutta vielä joskus nostan itteni sieltä pohjalta ylös ja potkaisen elämää takas. Mä oon vahva ja yritän saada meidät molemmat kulkemaan oikeeseen suuntaan. Yhdessä.

Jännittää, pelottaa ja ärsyttää. Huomenna alkaa se kauan odotettu koulu taas ja omalla tavalla jotenkin pelottaa että miten pärjään siellä taikka miten 'uskallan' olla erossa toisesta, asioita kun on meneillään eikä haluaisi jättää toista yksin. :/
Tällä viikolla soitan jollekkin kelle voisi puhua näistä ongelmista.
Edelleen kaikki turha, epäonni, ja suuttumus vaan seuraa mua vaikka miten yritän miettiä muuta.
Tämä viikko tulee olemaan mulle taas rankka, varsinkin joku päivä tällä viikolla. Laittaa taas mun ja <3 suhteen koetukselle. Yksi pieni asia, mutta silti saa mut masentuneeksi. :(

Nyt jatkan omia hommiani. Josko vaikka kattelis huomiset vaatteet valmiiks ku aamulla täytyy herätä jo kukonlaulun aikaan :)

Nähdään murut.

... :( ..

Viikkoja taasen vierähtänyt. Viikkoihin on mahtunut sekä iloja, että suruja. :/
Tätä kirjoittaessani sisälläni myllertää pelon sekainen, ahdistuksen ja surun pyörremyrsky. Tähän päälle vielä väsymys, niin avot, keitos on keitetty.
Viimeiset viikot ovat olleet laidasta laitaan meneviä ja sen ohella olen alkanut miettimään elämässäni olevia asioita taas kerran entistä enemmän. Mitä minä elämältäni oikeasti haluan?
Vielä viime viikolla olin hyvinkin varma elämäni sisällöstä ja tulevaisuudesta, mutta enää en tiedä.
Nyt on taas tullut liikaa takapakkia muutamia asioita kohtaan.
Tuossa keväällä löysin neliapilan. Senhän pitäisi tuoda minulle onnea, mutta mitä se tarkoittaa, kun onnen sijasta epäonni seuraa minua mihin vain menenkin ja mitä teenkin. Jotenkin epäreilua. Koitan kuitenkin olla kaikille ihmisille, ketkä ympärilläni hyrräävät, niin olla hyvä, iloinen ja positiivinen. Miksi sitten mun niskaan kaadetaan kaikki paska??

Viime viikonloppu oli ihana. <3 oli eilen syntymäpäivä ja halusin järjestää hänelle ikimuistoiset synttärit. Lauantaina värkkäilin ostosreissulla kaikenlaista ja valmiiksi jo mielessäni suunnittelin jos jonkinlaista yllätystä.
Eilinen päivä vietettiin Kustavissa telttaillen. Olin tehnyt ison piknik-korin täyteen kaikenlaisia herkkuja, eikä siitä puuttunut edes kuoharit ja suklaaseen dipatut mansikat. Kaiken kruunasi kultasen lämmin kainalo ja yhteinen aika ihan vaan köllötellen vierekkäin teltassa. Meri kohisi vieressä ja puun lehdet suhisivat yläpuolella. Kaikin puolin ihana ja mahti reissu takana ja iltasella oli myös ohjelmaa vielä kotona. Siitä tosin ei sen enempää näin "julkisesti" :D

Tänään aamulla pojat alotti sen kauan odotetun päiväkodin ja äitiä taisi jännittää paljon enemmän kuin heitä. Niin hassulta kuin se kuulostaakin. :)
Poikien eka hoitopäivä oli mennyt tosi hyvin. Olivat syöneet ja nukkuneet hyvin ja kavereitakin olivat jo ekana päivänä saaneet. Jes. Äiti on pojistaan tosi ylpeä. Hienoa pojat. :)
Nyt menivät tyytyväisenä nukkumaan ja nukahtivat melkein heti sänkyyn mentäessä. Taisivat reppanat olla väsyneitä pitkästä päivästä.

Mulla oli viime yönä, kaiken sen ihanuuden jälkeen ja kahden keskisen ajan, niin tuli yht'äkkiä sellainen olo, että kaikki ei oo hyvin. Että toinen salailee jtn tai yms.
Tänään aamulla sain kuulla asioita, mitä en välttämättä olisi halunnut, ja se on saanut mun mielen tänään heittelehtimään ihan kunnolla. Olin päivällä pelon ja vihan sekaisessa mielentilassa. Itkin, paiskoin tavaroita, huusin ja olin täys persereikä ja kamalin tyttöystävä mitä ketään voi edes kuvitella. Pojat olivat hoidossa, niin eivät nähneet äitin käyttäytyvän kuin pikku lapsi. Tosin parisuhteessahan tulee sellaisiakin hetkiä että kaikki menee päin mäntyä, ja tekisi mieli vaan luovuttaa ja antaa kaiken olla.
Kävi sellainen hetkellisesti mielessä, mutta erotilanteet yms unohdin kyllä jossain kohtaa päivän aikana. :(
Luottamus on parisuhteen tärkein tekijä, ainakin omasta mielestäni. Nyt jotkut varmaan miettii, että eihän tuokaan akka oo mikään puhdas pulmunen missään tilanteessa. Jep. Virheitä oon tehnyt, ja katunut niitä sekä kadun edelleen. Yhä edelleen kärsin minun tekemistäni virheistä. Ne asiat ovat yksi iso vyyhti minun pienessä aivolohkossani ja sitä haluaisinkin alkaa purkamaan jotta voin suunnitella yhteistä tulevaisuutta <3 kanssa. Ensin pitää vanhat ja nämä uudet vastoinkäymiset ja luottamuspula kysymykset selvittää. Kuinka monta kertaa jaksan nämä samat asiat kerrata ennen kuin romahdan. Se on vain ajankysymys. Apua tässä kaivataan...

Aaargh. Mä oon niin väsynyt. Henkisesti ja fyysisesti. Onneks on lapset ja, ja... <3 ...

Nyt en jaksa kirjotella enää. Asiaa olisi vaikka millä mitalla, mutta ehkä jaksan haistatella tätä paskanjauhantaa joku muukin päivä.. Hyvää tai vähemmän hyvää yötä kaikki muruset.

-Heidi-

Päiväkirja merkintöjä, tunteiden ilmausta, ehkä jotain siltä väliltä..

Näin on joo.
Nyt viime viikonloppuna oli/ollaan tehty lasten kanssa kaikenlaista kivaa. Ajeltu traktorilla, ajeltu ruohonleikkurilla ja ulkoiltu sekä touhuiltu pihalla kaikkea kivaa. Käytiin myös mun entisen aviomieheni luona lauantaina visiitillä eli poikien isän, ja siellä vierähtikin muutama tovi jos toinenkin. Iltapäivällä mentiin ja illalla lähdettiin. Pojat tykkäsivät touhottaa isänsä kanssa ja voi sitä riemun määrää. Ja olihan sitä mulla ja mun siskollanikin ihan kivaa. Väsäilin myös viikonloppuna ihanan ja toooosi hienon syntymäpäiväkakun, ja ikinä en ole niin tyytyväinen ollut mihinkään leipomukseen kuin siihen. Se onnistus täydellisesti, noh, ehkä pari pientä virhettä mutta muuten täytteet ja kaikki oli tip top täys 100% :D
Nyt tässä heinäkuun aikana taion pikkusiskolle iiihanan synttärikakun ja sitten tässä miekkoselleni teen super hyper hienon syntymäpäiväkakun tuossa elokuun alussa. :)
Täytteet ja kaikki on jo tiedossa ja voin taata että se on tosi hyvänmakuinen ja NÄKÖINEN :P
No, <3 ansaitsee vaan parasta kun jaksaa tämmöstä "sekopäistä" tyttöä kattella.. Ja nyt päivä päivältä tuntuukin siltä, ja mietinkin sitä melkein päivittäin, että miten mahtaa kuukaudet taikka vuodet kun tästä menee eteenpäin ni mennä? Jaksaako <3 mua vielä esim. 2 vuoden jälkeen? Meillehän tuli tuossa lauantaina jo 8 ihanaa ja rakkauden täyteistä kuukautta täyteen. Näiden kuukausien aikana on tapahtunut vaikka ja mitä, mutta tässä sitä silti mennään. Yhdessä, onnellisena, ja ja.. No, en tiiä. Tässä sitä vaan mennään.

Tossa viikonlopun aikana mun iloisuus ja ihanan "positiivinen" asenne hävisi kuin tuhka tuuleen. Eräs sukulaiseni päätti, tai ainakin yrittää tehdä mun elämästä ilmeisesti vaikeeta. En tiedä, mutta sen taas tiedän, että jos hän siinä onnistuu niin voin taata, että annan samalla mitalla takaisin, ja ekana aloitan sillä, että välit katkeaa saman tien, ja sen jälkeen mietin millä tavoin voin hankaloittaa hänen elämäänsä.
Tämä on vaan kurjaa, koska edelleen, niin, menneisyys kummittelee taas meidän elämässämme ja jatkuvasti saa jomman kumman meidän tunteet pintaan, ja on sanaharkkaa, pientä riitelyä yms. Toisinaan olen miettinyt, että miten kauan tätä enää jaksan?! Tai <3 jaksaa?
Onneksi mulla, tai siis meillä, on lapset mitkä pitää meidät kasassa. Mulle se on tärkeetä että lapset pyörivät tässä "jaloissa" ja elävöittävät tätä taloa edes vähän iloisella hymyllä tai asenteella :)

Nyt päivä päivältä tuntuu enemmän siltä, että haluan jakaa nämä kaikki asiat mitä mun pään sisällä tapahtuu, niin jollekkin ulkopuoliselle. Josko sellainen ihminen voisi mua auttaa ja saisin tämän pahan olon ulos. Kurjaa kun joku tietty ihminen lisää koko ajan pahoja asioita tähän soppaan ja kohta onkin jo niin iso keitos keitetty että siitä ei niin vaan selvitäkkään. Mutta ehkä se on sitä mitä se haluaa. Toivottavasti on ylpeä itsestään, ja jos tätä tekstiä sattuu lukemaan niin ehkäpä ymmärtää miten rikkinäiseksi on mut saanut ja miltä musta tuntuu. Että ei todellakaan sen teot auta mua, eikä tosiaankaan ole mun taikka lasteni parhaaksi!
Ihanaa aloittaa taas viikko tämmöisessä mielentilassa. Tuntuu kurjalta, ja vaikka en sitä ulospäin näytäkkään, niin sisällä itku ja valtava tunnemyrsky kuohuu. Miten kauan jaksan? En tiedä. Aika näyttää mitä taas kerran tapahtuu? ...

Positiivisuutta mahtuu sen verran tähän päivään, että ajattelin leipoa mustikkapiirakan. Täytyy päiväunien jälkeen lähteä vähän keräilemään mustikoita että saan iltapalaksi leipoa maukkaan ja täyteläisen piirakan. :)
Aivan. Rakastan leipomista, kokkailua ja touhottamista. Leipominen on mulle jonkinlaista terapiaa. Saan purkaa kaiken kiukkuni taikinoihin ja siinä samalla saan sitä omaa aikaa.
Sain myös paikan marraskuussa alkavalle kakkukurssille. Sitä odotan innolla että pääsen oppimaan ja aloittamaan jotain minulle ihan uutta asiaa. Tai no ei se uusi asia ole, mutta oppimaan uutta..

Mun tulevaisuuteen kuuluu myös kirjan kirjoittaminen. Olen päässyt jo alkuun, mutta siihen sekin on jäänyt.  Jossain kohtaa sitäkin pitää kirjoittaa kaikkien näiden muiden asioiden ja murheiden keskellä. Pian muhun on jo kasattu niin paljon paskaa ja murhetta että lyyhistyn ja romahdan. Sitä aikaa en todellakaan halua..

Mutta nyt ruokailemaan ja sitten päikkäreitten jälkeen liikenteeseen. Adios Amigos!

Me, Myself And I :/

Muutama päivä sitten oli ihanat ilmat. Lämpöä oli reilusti yli 30 astetta ja ulkona oli ihana viettää aikaa kun sai pojatkin olla pelkillä hihattomilla paidoilla ja shortseilla temmeltämässä. Eikä pelkästään pojat niistä keleistä nauttinut, vaan myös minä. Mikä onkaan ihanampaa kuin olla kesähepeneissä, arskat päässä, ja nauttia lämmöstä :) Ah, kesä!

Noh, kesä sitten loppus lyhyeen, ainakin toistaseks. Nyt taas on ollut kurjaa puolet yöstä kuunnella kun sade ropistaa peltikattoa ja tuntuu siltä että kiven murikoita heiteltäis ja yrittettäis saada paikkoja rikki. No joo. Ei nyt kuitenkaan. 

Mutta joka tapauksessa. Nyt lämpötila ulkona on tällä hetkellä 14 astetta, vettä sataa ku esterin persiistä ja tuulee ihan kivasti. Että semmonen Suomen kesä! :/

Oon tässä melkein päivittäin miettinyt, että mitä kaikenlaista on viime päivien, viikkojen taikka viime kuukausien aikana tapahtunut ja miten itse olen niihin reagoinut, mitä oppinut, ja miten oon ottanut kaiken paskan, ilon, surun, yms vastaan.

Oon tajunnut tässä, tai no itse asiassa mä tajusin sen kunnolla vasta viime viikonloppuna. Purskahdin itkuun ihan yt'äkkiä ja tajusin sillä hetkellä että oon aika pohjalla mun ajatusteni kanssa. Sillä hetkellä mun päässä pyöri kaikenlaista ja sain myös <3 vuodattamaan kyyneleitä. Onneksi me saatiin asiat puhuttua ja tajusin, miten tärkeää on, kun toinen on ja pysyy sun vierellä, jaksaa kannustaa ja olla positiivinen, vaikka itse oon mitä oon. Välillä kauhee pirulainen ja ärsyttävä tyttöystävä mitä maa päällään kantaa.

Mulla on myös viime aikoina ollut sellasta ihme äksyilyä, huutoa, tiuskimista ja itkutusta. Ja kaikki on oikeestaan kohdistunu <3. Nyt jälkeen päin ajateltuna mä oon miettinyt miten kauhea ihminen mä oikeesti oon ollut. Ihme kun hän on mun vierellä pysynyt. Rakkaus?! Jännä juttu.

Onneks pojat olivat isällään, koska en halunnut heidän näkevän sitä että äidin poskilta vierivät krokotiilin kyyneleet eikä loppua itkutukselle näy. 

Viime viikonloppu oli suunnitelmia täynnä. Tai no piti ainakin olla. Mutta ne kosahti yhdessä kohtaa ja sillä hetkellä vajosin johonkin synkkään mielentilaan. Itkua, itkua, itkua. Mutta tälle itkulle oli sentään yksi hyvä puoli. Sain puhuttua <3 kanssa kunnolla. Siitä mitä ajattelen, mitä haluan, ja mitä kaikkea mun ajatuksissa liikkuu. Onneksi mulla on sellainen tuki olkapää mihin turvautua huonolla hetkellä. 

Hmm. Masentuminen? Mitä se itseasiassa tarkottaa? Vintti pimenee ja huono olo. No joo. Mulla ei oo mitään sellasta. Mun pään sisällä on niin paljon viime vuoteen, ja tähän vuoteen liittyviä asioita, mitkä saavat mut masistelemaan. Tuntuu, että mä olisin joku iso roskis, minkä niskaan kaadetaan kaikki asiat, ja varsinkin toisten asiat, joudun niitä selvittämään ja sitten ne asiat kasaantuvat vaan syvemmälle mun aivolohkoon. En yhtään ihmettele miksen jaksa enää kunnolla. Lasten kanssa joo, siinä ei oo mitään, mutta itseni kanssa. Mun on pakko saada menneisyyden haamut selvitettyä. 

Ajatukset odottavat että koska ne saadaan purettua ja se iso vyyhti tipahtaa mun hartioilta. :(

Ehkä joskus vielä helpottaa.

Silti kaiken tämän "kurjuudenkin" keskellä jaksan hymyillä, jaksan nauraa, jaksan olla ÄITI ja ihana avopuoliso toiselle, ja jaksan tehdä kaikki kodin askareet. Välillä mä oon niin ylpeä ittestäni.

Mun pojat. Ne jaksaa hymyillä ja nauraa. Mun varsinaiset ilopillerit ja piristeet. Heitä hetken nautittuna tuntuu miten elämä taas hymyilee. :)

Tossa aikaisemmin viime viikolla mattoja pestessäni paloin aika pahasti selästä, puolinakuna kun täytyy niitä mattoja pestä :) , ja muutamat päivät sen jälkeen olikin taas yhtä tuskaa. Nyt tuntuu sentään jo paljon paremmalta ja sekin on taakse jäänyttä historiaa. Ja tuskinpa enää tänä kesänä palamaan edes pääsee, nää suomen kesät kun on mitä on :D

Apua. Koulut ja päivähoidotkin alkaa ihan pian. Vajaa kuukausi, niin mun pikkaset vauvat alottaa päiväkodin ja mulla alkaa taas moneen vuoteen ne ihanat koulupäivät. Mutta toisaalta mä odotan että saan tehdä jotain muuta kuin pelkkiä kotijuttuja, vaikka niitäkin aina tietenkin pitää myös tehdä, mutta musta tuntuu että tällä hetkellä tekee ihan hyvää, mun mielelle ja ajatuksille, että pääsee purkamaan ajatuksiaan koulujuttuihin ja sen tuomiin haasteisiin. Niitä mä tartten. Haasteita ja uusia juttuja. 

Ehkä tämäkin kaikki paska-aika muuttuu vielä hyväksi, joskus, tulevaisuudessa, <3 positiivisen kannustuksen myötä. Mutta kaikkista eniten mun täytyy itse luottaa siihen, että mä onnistun ja valaa itteeni positiivista uskoa. Vaikka se tuntuukin välillä pahalta ja mahdottomalta...

Tämmönen mä vaan oon. Äiti, puoliso, ja väsynyt nainen.... 

Tasaista tallustelua :)

Synkkä ilma. Taas kerran. Auringosta ei oo kyllä tietoakaan. Tuulee, välillä sataa. On tämä oikein ihana suomen kesä. :/
No joo. Viimeiset pari päivää ollut jotenkin vähän "vaisuja". Tai no en voi niinkään sanoa. Ehkä tämä ilmakin tekee sen, ettei oikein mikään sen suurempi innosta. Nämä on taas näitä päiviä kun mikään ei vaan tunnu miltään. Niitä meillä kaikilla joskus vaan on..
Ei inspaa, ei kiinnosta, ei vaan jaksa.. Mutta onneks on pojat mitkä jaksaa piristää. :)
Lapset on vaan jotain niin suurta, että vaikka menee huonosti, niin aina jaksaa tallustella eteenpäin. Jos mulla ei olisi noita mun ihania pienokaisia, niin en tiiä missä tällä hetkellä olisin taikka olisinko ollenkaan.

Huomenna on taas se kirottu perjantai. Mulle se on vaan päivä muitten joukossa. Ei ryyppäämistä, ei sen suurempaa touhua. Tavallinen viikonpäivä mihin sisältyy perus arjen asiat.
Tosin, huomenna se perjantai on mulle kuitenkin vähän jännempi, koska lähden ostoksille ja käydään tutun tykönä kaffettelemassa :) Tämän lisäksi mun päivään kuuluu työkkärissä käyntiä, asioitten hoitamista, yms.
Että näin ollen on mun elämässä siis jotain muutakin sisältöä kuin lapset :D :D

Eilen kävin taas pitkästä aikaa fysioterapiassa ja taas katseltiin mulle uusia liikeratoja mitä saan tämän selkäni kanssa tehdä ja mitä en. Elinikäinen tämä mun "vammani" selässäni on, mutta sen kanssa on vaan opeteltava elämään. Siihen ei ole parannuskeinoa, mutta lievittämään pystyn sitä kipua mikä melkein päivittäin selässäni on. Kurjalta vaan tuntuu, että tässä iässä on jo niin paljon elimistössä ongelmia. Ja voin vaan kuvitella että kun tästä vanhenen vielä lisää niin vanhemmalla iällä ne ongelmat vaan kasvavat entisestään. :( Ei tässä auta valittaa. Sitä se elämä vaan on. Jatkuvaa tallustelua paikasta toiseen ja tavalla tai toisella..

Tämä Suomen "kesä" vaan jaksaa masentaa. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Luvataan aurinkoa, sitä ei tule. Kylmempää ja viileämpää on koko ajan vaikka kohta elellään jo heinäkuuta. Ehkä tuo taivaan herra vielä ymmärtää antaa meille myös sitä lämpöä tänne kylmyyden keskelle :P

Kello alkaa jo raksuttamaan sitä rataa, että poikien iltapala-aika on kohta puolin, ja sitten heijät täytyy suihkuttaa vielä tänään. Pesupäivä siis :)
Sen jälkeen poikien on hyvä mennä matkustamaan höyhen saarille. Huomenna on taas aikainen herätys.

Aivan. Oltiin tuossa maanantaina tutustumassa poikien tulevaan päiväkotiinkin. Pojat tykkäsivät tosi kovasti. Molemmilla pojilla on oma puoli ja omat ryhmät mihin menevät. Molemmissa oli todella mukavat mammat (veetin sanoin) :D ja oli paljon kivan näköisiä lapsia ja päiväkoti itsessään oli tosi ihanan tuntuinen paikka. Sinne on hyvä pojat sitten viedä tuossa elokuun alussa.
Vanhempi lapsista on jo päivittäin kysellyt, että "koska äiti me mennään päiväkotiin, haluan sinne jo" :D
On se hienoa, että lapsi on innoissaan jo nyt niin paljon vaikka siihen on vielä vähän yli kuukausi aikaakin.
Olispa se aikuisillakin samalla lailla että oltais niin innoissaan menossa töihin tai tekemään jotain muuta vastaavaa. Välillä haluaisin niin olla vielä pieni tyttö ja asustella äitin ja isin helmoissa. :)

Eipä kai. Äitiyden velvollisuudet kutsuu että saadaan pojat ajoissa petiin ja aamulla ylös.
Jospa sitä itselläkin olisi huomenna taas vähän parempi mieli. :)

Kiitän ja kumarran.

Juhannus 2015 :)

Arkeen ollaan taas palauduttu ja pojatkin haettiin torstaina kotiin, eli eilen. Nyt vietellään koko perheen voimin juhannusta. Hannakin haettiin meille eilen. Ihanaa taas kun on koko pesue koossa. :)
Aluksi näytti siltä, että tämänkin vuoden juhannus menee ihan persiilleen. Samalta tuntui kaksi vuotta sitten juhannuksena. Silloin sain kuulla koirani jääneen junan alle. Se oli kamalin juhannus mitä minulla oli ikänäni ollut. Tänä vuonna tuntui, eli eilen, että kaikki asiat kaatuu päälle ja mikään ei onnistu, tulee epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä. Mutta ihana aurinko ja perhe sai asiat muuttumaan ja nosti mulle hymyn taas huulille. :) Ainakin toistaiseksi.. Kaikki on vaan yhtä suurta asiaa, että eiköhän se hymykin vielä siitä laskeennu..
Oli siinä myös yksi aika iso asia liitettynä.. Hain tällä viikolla taas pitkästä aikaa takaisin koulun penkille, kävin haastattelussa eilen ja sain eilen myös kuulla vielä että sain kun sainkin sen opiskelupaikan. :D
Jeba. Eli tämä neitokainen aloittaa elokuussa markkinointiviestinnän tutkinnon ja valmistuu vuoden päästä somistajaksi. Ihanaa. En malta oottaa, että pääsen tekemään kaikkia tehtäviä, esseitä, tenttejä yms. Aion vetästä paremmat paperit sieltä mitä aiemmista on tullut yhteensä :D :D

Nyt tänään kaikki on mennyt ihan putkeen ja fiiliskin on hyvä. Aurinko paistoi, melkein koko päivän, pojat pääsivät <3 kanssa ajamaan päältäajettavaa ruohonleikkuria, tehtiin saunavihta, oleskeltiin ulkosalla, syötiin hyvää ruokaa ja jälkkäriksi väsäilin raparperipiirakan ja vaniljakastiketta, NAM :P , ja sitten saunottiin poikien kanssa ja kaiken kruunasi pojille tehty ihana vaahtokylpy. :) Kyllä heidän nyt kelpaa mennä unten maille. :)

Juhannus menee siis ihan vaan kotona lasten kanssa ollessa, syöden ja saunoten. Mutta en kyllä edes muista sellaista juhannusta, että olisin mitään juonut, alkomahoolia meinaan. Ehkä ennen lapsia, että onhan siitä jo aikaa vierähtänytkin. Enkä aio nytkään :D
Ihanaa tässä on se, että muut kun kärsivät krapulaa, niin itse herää aamulla pirteenä ja ILMAN KRAPULAA :D :D :D :D

Tässä on tulevaisuudelle aika monen laista uutta tulossa. On koulua, poikien päivähoitoa (siihen tutustuminen onkin jo tulevana maanantaina, ja päiväkotiin menevät ekan kerran elokuun alussa), yms.. Kaikkea kivaa luvassa.

Kohta mennään ottamaan <3 kanssa jälkilöylyt kun pojat saadaan nukahtamaan. Sitten me heitetään "vapaalle" .. :)

HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE TASAPUOLISESTI!!!!

Sateista sunnuntaita.

Miksi unet ovat välillä liian toden tuntuisia?
Miksi ihminen näkee unia? Jos unet ovat kuin suoraan sinun elämästäsi tai mennyttä mitä olet kokenut, niin miksi ne tunkeutuvat uudelleen ja uudelleen mieleesi ja heräät aamulla pelokkaana ja säikähtäneenä?
Vaikka et välttämättä olisikaan unessa satuttanut taikka loukannut ketään, niin silti herätessäsi tuntuu miten olisit pettänyt luottamuksesi taikka ollut uskoton toista kohtaan. Voin muuten sanoa että tuntui aamulla kamalalta herätä siihen hetkiseen uneen ja sen tuomaan sisältöön. Tuntuu niinkuin minun aikaisemmat virheeni tunkeutuisivat uudestaan taas pintaan. En kuitenkaan anna niiden vaikuttaa nykyiseen tilanteeseeni ja onnellisuuteeni.
Haluan nyt jo pikku hiljaa jättää aiemmat  tekemäni virheet taka-alalle ja jatkaa tällä puhtaalta pöydältä linjalla eteenpäin. :)

Unet ovat kyllä välillä petollisia ja suorastaan ärsyttäviä, mutta niille ei ihminen voi mitään. Harmittaa vaan miten toiselle sitä kertoessa saat hänet ehkä jopa loukkaantumaan taikka pahimmassa tapauksessa suuttumaan, vaikka et itse sitä todellisuudessa olekkaan tehnyt, vaan se oli pelkkää unta. Mutta kun ne asiat mitä unessa edelleen näen, niin olen ne asiat tehnyt taikka jättänyt tekemättä. Menneisyys voisi jo jättää minut pikku hiljaa rauhaan, kiusaisi jotain toista..

Onneksi minulla on kumppani joka ymmärtää, tai ainakin yrittää ja sanoo niin että ymmärtää, ja jaksaa rakastaa vaikka välillä ihmettelen miten toinen voi jaksaa kun samoja asioita tulee uudestaan ja uudestaan pintaan. No, rakkaus kahden ihmisen välillä on vaan hassua :)

Ihmisen mieli, se jännä ja outo ilmiö..

Taas oli ihan pakko käydä kirjottamassa kun tietokone ammotti auki tässä pöydällä. Jotenkin tuntuu siltä että mielessä olisi vaikka mitä ja vaikka miten paljon asiaa mutta silti pää lyö tyhjää kun tarttis sitä paperille rustata. Tuli vaan sellainen olo että on pakko päästä kirjottamaan. Taidan olla tulossa vanhaksi, koska kirjoittaminen on jo niin iso osa mun elämääni. En tiedä. Joka tapauksessa, aamu alkoi ihanasti. Sai herätä oman kullan kainalosta, hyvin nukutun yön jälkeen, vaikka myöhäiseksihän se menikin. Tosiaan mökillä ollaan, eilen illalla saunottiin, ja hyvältä se kieltämättä tuntuikin, mikä onkaan ihanampaa kuin rentoutua järven rannalla kylmä juoma kourassa ja ihana ihminen vierellä. Onnekas olen. En ajatellut että enää ikinä voin entisen liittoni jälkeen rakastua kehenkään, olin meinaan ihan 100% varma siitä, mutta niin se amor vaan nuolensa minuun laukaisi ja PAM, sitten sitä oltiinkin jo menossa. Totta kai olen myös rakastanut ihanien lasteni isää silloin aikanaan, mutta niin kurjalta kuin se tuntuukin sanoa ja pahalta, niin rakkaus minun puolelta lopahti jossain vaiheessa ja kaikki jotenkin muuttui.. Välitin hänestä ja välitän edelleen, onhan hän aina osa minun perhettäni, siitä ei koskaan pääse yli eikä ympäri ja haluan olla hänen kanssaan tekemisissä, ihan lastenikin takia ja itseni tietenkin. Hän on minulle todella ihana ja kultainen ystävä. Mitään pahaa sanottavaa minulla ei hänestä ole, hän on hyvä ja parhain isä mitä äiti voi lapsillensa toivoa, mutta meidän liittomme on ohitse ja minulla on uusi elämä ja olen nyt onnellinen. Toivon että hänkin vielä löytää itselleen onnen ja jaksaa kaikesta huolimatta porskuttaa elämässä eteenpäin. Päivääkään en kadu että häneen joskus aikoinaan 10 vuotta sitten tutustuin, menin kihloihin, naimisiin, saatiin kaksi ihaninta lasta yms. Ne hetket ovat unohtumattomia eivätkä ikinä unohdu, eikä pidäkkään. Niitä muistoja kuuluu vaalia ja kunnioittaa.. Pidän hänestä, nyt ja aina. Sitä ei mikään rakkaus, uusi mies eikä mikään pysty muuttamaan...
Oho, mistäs taas tällainen tunteen purkaus tupsahti?! Taidan olla vähän liian rentoutunut koska ajatukset ovat tämmöiset ja mieli haahuilee täällä paratiisissa missä nyt olemme :)

Päivä on tähän asti mennyt ihanasti ja touhuten kaikenlaista. Tutustuin tänään vihdoin ja viimein <3 isovanhempiin ja he ovat todella mukavia ja ihania ihmisiä. Hänen isoisänsä on samanlainen herrasmies ja suloisuus mitä <3 on :P
<3 on tuolla ulkosalla ajanut nurmikkoa mökin ympäriltä, ja minä fiksuna tyttönä tein <3 vanhemmille palveluksen ja siivoilin jonkin verran mökin sisältöä. Matot tamppasin, pesin lattiat ja pientä pinta siivousta. Ihanalta tuntuu olla avuksi, vaikka ei niin hyvin vielä tunnekkaan heitä. Mutta tarpeeksi hyvin kuitenkin. Ihania ihmisiä <3 ympärillä kyllä riittää.

Tältä päivältä odotan, tai no illalta, illan hämärtyessä että pääsen kapuamaan puusaunan lämpimille lauteille, kylmän juoman kera, ja pääsee vilvoittelemaan järven rannalle, kuunnellen linnun laulua ja tyyntä järven pintaa. Hyvä ruoka kuuluu myös tähän iltaan, ja sen takia pitäneekin kohta kivuta autoon ja kipaista kauppaan ostamaan vähän ruokatarpeita iltaa varten.
Aurinko alkoi vähän pilkottamaan pilvien lomasta. Nyt on hyvä hetki aloittaa pian rentoutuminen ja akkujen lataaminen. Oman kullan kanssa, pelkkä hiljaisuus ja ihanat maisemat seurana.

Pahoitteluni taas ylimääräisestä tunteen purkauksesta.... Kiitän ....


"Aurinko laskee mailleen,
puiden hento kuiskaus häviää,
koskettaen hiljaa veden pintaa.
Lintujen pieni viserrys kajahtaa korvaani,
tehden minusta epäluuloisen.
Onko minulla oikeus istahtaa?
Pilvet hiljalleen valuvat ohitse,
tehden ilmasta viileämmän
ja tunnen miten sisälläni kuohuu,
se onni, positiivisuus ja rakkaus.
Nämä asiat taistelevat keskenään,
luoden minulle sen vapauden ja rauhan,
mitä kaipaan. "

Kesäkuu, paljon odotuksia, iloa ja aurinkoa :)

Päiviä taas kaikki rakkaat blogini enempi ja vähempi lukeville :)
Mistä taas alottais tämänkin kertomuksen. Tai no tarinaa en kirjoita koska kertomukseni ovat totta tavalla tai toisella. :)
Kesäkuu, odotusten aikaa. Paljon iloa, hymyä, aurinkoa ja ihanaa aikaa.
Katselin tuossa aiempaa tuotostani blogissani minkä olin kirjoitellut toukokuun puolessa välissä. Synkkää tekstiä, ja tuntui ihan siltä, että lukija (eli tässä tapauksessa minä) olen eri ihminen mitä kirjoittaja onkaan ollut. :D On se ihmeellistä miten ihmisen jokainen päivä on erilainen. Toisena päivänä masentaa ja tekisi mieli kiipeillä pitkin taivaan portteja ja toisena päivänä elämä hymyilee ja kaikki on paremmin kuin hyvin.
Nyt kuitenkin asiat ovat hyvin ja elelen onnellista aikaa.
Kesäloma? Mitä se on? Lomaillut olen jo monta vuotta, meinaan viimeisestä työstä mitä olen tehnyt, niin on jo kulunut toooosi monta vuotta. Likimain 4 vuotta.
Mutta joka tapauksessa. Järjestin minulle ja <3 kesälomareissun Espanjaan tuossa kesäkuun alussa ja itse asiassa tulimmekin sieltä eilen aikaisin aamulla takaisin. Reissusta kerron enempi ja vähempi tämän postauksen aikana.

Rakkaat mussukkani, pikku poikaseni ovat nyt "kesä lomailemassa" isänsä luona. Siitä on jo tovi kun olen heidätkin nähnyt, mutta en viitsi nyt mennä sinne ennen kuin "aika umpeutuu", etteivät ala ikävöimään kovasti.
Ensi viikolla haetaan heidät taas kotiin viettämään juhannusta meidän kanssa. Tosin, kotosalla varmaan ollaan, mutta grillaaminen ja saunominen ainakin kuuluu meidän perheeseen juhannusaattona :)
Perinteistä on hyvä pitää kiinni. Koivut vaan oven pieleen ja vihdat saunaan vatiin kylpemään :)
Ikävä on tosiaan itsellä todella kova poikia kohtaan. Melkein päivittäin olen kuullut heistä sentään jotain ja pientä tuhinaa ja pölinää olen silloin tällöin kuullut soiton taustalla. Ette voi edes uskoa miten ihanaa ja sydäntä lämmittävää on kuulla rakkaittensa äänet puhelimesta pitkän tauon jälkeen.
Nuorempi pojistani on nyt lähiaikoina oppinut sanomaan sanan: "ÄITI".
Nyt kun tätä tekstiä kirjoitan, tunnen miten kyyneleet meinaavat tipahtaa silmäkulmista, niin kovasti ikävöin rakkaitani. Rakkaus lapsiani kohtaan on suunnattoman suurta.
Ensi viikolla saan pojat jo kotiin..

Jospa palailen siihen Espanjan reissuun.
Kaikki lähti siis siitä liikkeelle kun suuntasimme 3.6.2015 Turun linja-autoasemalle odottelemaan 23.59 lähtevää linja-autoa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää.
Helsingissä me pölhöilevät turistit oltiin 02.20 ja ensimmäinen lento lähti kohti Saksan Munchen lentokenttää 06.30.
Lentokoneen nousu oli minulle hirvittävä kokemus, vaikka tosin nuorempana olen kerran tai kaksi matkustanut lentokoneessa. Aargh. No joo. Kamala kokemus, mutta toisaalta taas ei.
Saksassa odoteltiin seuraavan lennon lähtemistä muutama tunti. Lento Espanjan Barajas-lentokentälle lähti 11.55. Lento oli vähän myöhässä, joten saapuminen Espanjaan tapahtui vasta 14.35.
Barajas-lentokentälle saavuttaessa piti ostaa liput junaan että pääsisimme hotellille mikä sijaitsi Madridin keskustasta n.27km päässä Las Mataksessa.
Pienen hortoilun jälkeen saatiin viikon ajaksi metro/juna/bussi lippu mikä kattoi tosiaan koko viikon matkustamisen kaikilla noilla kolmella vaihtoehdolla.
Atochasta lähdettiin junalla liikkeelle ja päästiin kuin päästiinkin ennen ilta 6 perille hotellille. Mikä oli hienointa oli se, että kun Las Mataksen asemalle päästessä huomattiin hotellin olevan ihan aseman toisella puolella. :)
Samalla kun käppäiltiin hotellille katselin ympärilleni ja muistan edelleen miten haaveilin asuvani sellaisessa ympäristössä. Madrid on kaunis kaupunki, ihmisiset ovat ystävällisiä (ero suomeen ja suomalaisiin on huomattavan suuri). Ehkä vielä joskus asun Espanjassa tai muualla ulkomailla perheeni kanssa. Kaikesta on ihana haaveilla, josko joskus vielä pienet ja vähän suuremmat haaveeni toteutuisivat. Sitä ei osaa ennustaa vielä, eikä kukaan. Mutta yksi asia minun kohdallani on jo toteutunut. Maailman ihanimmat ja suloisimmat lapseni ja he ovat ja pysyvät sydämmessäni, nyt ja aina.
Hotellille päästessä purettiin tavarat, käytiin kylvyssä, mikä oli ihanin ja rentouttavin asia matkustamisen jälkeen. Tämän jälkeen kierreltiin vähän ympäristöä, otettiin kuvia puhelimella ja etsittiin hyvä ruoka paikka. Mikä sitten kyllä löydettiinkin. Syötiin ihan super hyvää ruokaa, juotiin hyvin, ja kaikki kustansi alle 20e. Paikka oli ihanan rauhallinen, ja viihtyisä vaikka ulkoapäin ehkä näyttikin pieneltä paikalliselta kuppilalta.
Syönnin jälkeen oli hyvä päästä löhöilemään ilmastoituun huoneeseen ja odottamaan seuraavaa lämmintä päivää. BTW. Ekana päivänä oli lämmintä jo 37 astetta. Huh! Pieni shokki iholle suomen kylmyyden jälkeen. :P
Seuraavana päivänä matkasimme junalla Atochaan, josta nousimme ulos ja kohdattiin Madridin keskusta alue. Paikka on iso ja nähtävää on todella paljon.
Ekana ostettiin postikortteja läheisille, jonka jälkeen etsittiin kartan avulla nähtävyyksiä. Kuvailtiin lisää, ja käytiin syömässä paikallisessa tosi hyvässä ravintolassa. Taas kustansi alle 30e, ja se sisälsi kaikki juomat, ruuat yms. Halpa paikka. :) Niin. Ja käytiin me toisena päivänä ostamassa kameraan muistikortti tulevia kuvia varten.
Myös samana eli toisena päivänä mentiin El Retiron kansallispuistoon mikä sijaitsee ihan Atochan juna-aseman vieressä. Tosi iso paikka ja nähtävää on paljon. Kuvia tuli kameralla otettua ja lämmintä piisasi. Oli melkein 40 astetta lämmintä. Juotavaa tuli olla paljon mukana, mutta Espanja on siitä ihana maa että halpaa juotavaa saa melkein joka kulmalta. Paikallisesta kiskasta ostettiin muutamalla kymmenellä sentillä vesipullot ja kaupan päälliseksi saatiin ihanat magnumin hatut. Oltiin samiksia siis loppupäivän. :P

Kolmantena päivänä lähdettiin matkustamaan jo vähän kauemmas ja samalla opeteltiin käyttämään paikallista metro linjaa. Laitureita, linjoja ja pysähdyksiä on paljon, mutta jo samana päivänä opittiin kulkemaan metroilla tosi hyvin ja onnistuttiinkin melkein joka kerta (ehkä jopa tuurilla loppu viimeksi) ja päästiin melkein aina oikeaan paikkaan mihin pitikin. :D
Samana iltana lähdettiin tutustumaan Madridin yöelämään mikä oli parhaimmillaan Madridin Chueca-alueella. Siellä se varsinainen yöelämä alkaa puolilta öin ja jatkuu pitkälle aamuun asti. Ihmisiä oli paljon, ja tunnelma oli aivan mahtava paikallisissa yökerhoissa ja baareissa. Mitään tai yhtäkään rähinä tilannetta en missään nähnyt. Oli ihan eri tunnelma siellä mitä esim. Turussa kun menet jonottamaan paikalliseen yökerhoon. I love Spain <3 <3
Vietettiin koko yö siellä alueella ja loppuyöstä olin ihan väsynyt ja ehkä vähän turhautunut metroaseman aukeamista jotta pääsisi hotellille nukkumaan. Pari join ainoastaan koko illan aikana joten humaltuneenakaan en ollut. Toisin kuin miekkoseni :D
Seuraava päivä menikin sitten osittain nukkuessa ja hyvin tulikin nukuttua. Illalla käytiin syömässä hyvää ruokaa ja kaupassa ostamassa herkkuja hotellille. Ja voi sitä mässäilyn määrää samana iltana.
Maanantaina me lähdettiin taas Atochaan ja ostettiin kaikki tuliaiset läheisille ja kierreltiin ja nautittiin maisemista, nähtävyyksistä ja yhteisestä ajasta ja Espanjan kauneudesta. Kuvia oli jo tähän mennessä otettu reilu 500 :D :D
Paikallisia poliiseja tuli nähtyä todella paljon, ja voi että miten hurjalta ja virkaintoisilta ne näyttivätkään rynnäköt kainalossaan melkein joka kadun kulmassa. Kuvaa en viitsinyt mennä ottamaan. Oisivat laittanu meijät putkaan häiriköinnistä :) No ei kai..
Viimeisenä päivänä lähdettiin Casa De Campon puistoalueelle ja vaelleltiin monen monta kilometriä. Siellä oli paljon kauniita puita, ja ah sitä näköalaa ja kauneutta. Kuumaa oli ja lämpöä riitti ainakin se 40 astetta. Huonon olon ja pyörryttävän tunteen se helle sai mulle aikaan, niin ja se väärään suuntaan kilometrin tai kaksi kävelemisen jälkeen oli jo vähän epätoivoinen olo ennen metron löytymistä.
Viimeinen ilta meni kävellessä muutama kortteli iltaauringon laskiessa ja käytiin paikallisessa juomassa yhdet ennen hotellille takaisin menoa ja yöpuulle painumista. Käsi kädessä käveltiin ja nautittiin Espanjan ihanasta illasta. Se tunne kun sä saat astella hiljaista katua pitkin käsi kädessä rakkaasi kanssa. Ah, mä niin rakastan mun suhteessa elävää toista osapuolta ( <3 ) :P
Jep. Aamusella sitten matkattiin takas metroasemalle ja sieltä metrolla kohti lentokenttää. Lento takas Suomeen saksan kautta lähti 12.40. Sen päivän aikana sain kokea kauhukseni lentokoneen nousun kahdesti, niin ja laskun tietty kans, mikä ei sekään suurta herkkua oo. :/ No joo. Saksassa oltiin 15.15 ja siellä sitten ooteltiin sellaset vajaa 6h. :O Aika kului lentokentän "ihanilla" penkeillä löhöillen, tosin tuo ihanuus nukkui välillä jonkin aikaa ja mä vaan kattelin lentokoneiden nousua kiitoradoilla ja kuuntelin Espanjalaisten hölötystä ymmärtämättä siitä sanaakaan. Ehkä olisi jo korkea aika opetella edes vähän kieliä. Koulussa aikoinaan olin hyvä kielissä, mutta aikuisikään tullessa kaikki vanha on jo unohtunut. Voi kunpa sama asia onnistuisi myös tosielämässä, tai siis nykyisyydessä vai miksi sitä sanotaankaan? No nykypäivässä kuitenkin. Välillä sitä automaattisesti pysähtyy miettimään menneitä ja mitä olisi tehnyt toisin taikka mitä asioita olisi muuttanut menneisyydessä tai no, entisessä elämässä. Pöhkö oon, en osaa enää oikeita sanojakaan. Jos nyt saisin päättää niin muuttaisin monia asioita, nuoruudesta, ja aikuisuudestakin myös. On niitä iloisia asioita mitä niitäkin voisi ehkä muokata jollain tavalla mutta myös paljon on murheita, itkua ja suruakin. Nekin asiat kun osaisi muokata uudella tavalla niin niistäkin "muistoista" saattaisi jäädä positiivisempi mielikuva. Mutta sanontahan menee että tehtyä ei saa tekemättömäksi. Ja toisaalta olen virheeni tehnyt, oppinut niistä, osittain kadun niitä ja toisaalta taas en. Mutta teini on eri asia mitä aikuinen. Aikuisena olen kyllä tehnyt eniten niitä virheitä, huomaamatta tai tahallani. Erinäisiä asioita taikka syitä tässä en mainitse, koska en ole tilivelvollinen kenellekkään ja nyt varmaan lukijoista tuntuu tää teksti pelkältä paskan jauhannalta mutta tätä tekstiähän ei ole pakko lukea, vaikka olen painanut julkaise painiketta niin mun postauksia ei ole pakko klikata auki. Siinä säästyt monelta pettymykseltä, mutta niitä joita tämä mun arkinen jauhanta kiinnostaa niin lukekaa ihmeessä. Tykkään postata kaikenlaista huonosta hyvään, ja tyhmästä ihanaan. Se on mun tapa käsitellä asioita ja hyväksyä kaikki tehdyt ja tekemättömät asiat. :) :(
Oo. Tulipas taas tollasta masis tekstiä. Espanjan reissuun siis jäätiin.. :D
Suomessa oltiin siis takasin siinä seuraavan vuorokauden aikana 00.30 ja bussi tuli hakemaan lentokentältä meijät 03.30. Kotiin saavuttiin pitkän reissun ja reissaamisen jälkeen aamulla ennen 7. Kotihommat tehtiin ennen nukkumaanmenoa. Omaan sänkyyn meneminen tuntui todella hyvältä ja nukahdettiinkin aika nopeasti. Kyllä Suomikin on vaan mahtava maa. :)
Ja se kotona häärääminenkin tuntui taas pitkästä aikaa tosi hyvältä. En edes muista milloin pelkkä pyykkääminen taikka siivoaminen tuntui niin hyvältä mitä silloin heräämisen jälkeen. Arkiaskareet <3
Tänään eli tämän postauksen julkaisu päivänä lähdettiin ajamaan kohti mussukan suvun mökkiä, taikka siis mökkejä. Heidän suvullaan on monia mökkejä kauniin järven rannalla. Ihana paikka tämäkin.
Alkuillasta saavuttiin tänne. Tai no oli kello jo silloin yli 8 kun tänne saavuimme mutta ihanan kesäinen vastaanotto. Linnut lauloi, aurinko paistoi, tyyni sää. Ihana rentoutumisen tunne valtasi heti mielen kun astuin auton ovesta ulos ja laskin jalkani maahan. Täällä jos jossain mieli lepää. Saa unohtamaan kaikki murheet. Jos siis sellaisia sattuu olemaan...

Täällä ollaan nyt ensi viikon puoliväliin saakka ja olen varma että meistä molemmat saa tyhjentymään mielen kaikesta stressistä, huolista yms.. Tuossa ennen saunaan menoa katsoin minun rakasta mussukkaani. Hän niitti mökin ympäristön ja hääräsi kaikenlaista perus hommaa mitä tehdään kun mökille saavutaan. <3 on niin suloinen, ihana, ssssshh (Seksikäs) ... ja tuplaten tai triplaten mukavampi mitä ikinä alkuaikoina saatoin edes odottaa. Maailman paras mies mulla. Ottaa mut aina joka asiassa huomioon, jaksaa hymyillä vaikka olisi vaikeaa tai mulla olisi huono päivä. Jaksaa kannustaa, ja ennen kaikkea jaksaa rakastaa. Kaikki ei tämmöistä pölhöä välttämättä jaksaisi rakastaa. Osaan mä välillä olla oikea pönttö ja pöllö. Mitä kaikkia niitä nyt onkaan :D :D :D
Vähän aikaa sitten tultiin saunasta. Nyt miekkoseni grillaa meille yöpalaa ja mä yritän saada tätä postausta valmiiksi jotta voin painaa vihdoinkin julkaise nappia. Siitä se mun rentoutuminen alkaa kun saan tämän valmiiksi. Voin hyvillä mielin nauttia taas tästäkin lomasta, ilman mitään kiirettä ja huolen häivää..
Tämäkin teksti on taas vähän sitä ja tätä. Äsken tuossa aiempia rivejä selaillessani mietin voinko julkaista tätä tekstiä mutta omapahan on tekstini ja asiani. Joten ihmiset, lukekaa taikka älkää. Samapa tuo. Tämä blogi kertoo MUN elämästä ja siitä miten onnellinen olen. Älkää edes yrittäkö millään tavoin ottaa multa mun onneani pois. Vihdoinkin kun olen sellaisen saanut.

Ehkäpä nyt klikkaan tuota nappia jotta pääsen syömään rakkaani valmistamaa ihanaa ateriaa, kynttilän leimuessa ja hyvän musiikin soidessa taustalla. Elämä voittaa taas....

Masentavaa kiukkua ja ärsyyntymistä.

Mahtaakohan tämä kirjottaminenkaan nyt tähän auttaa. Jotenkin taas vähän sellanen pää lyö tyhjää vaihe menossa mutta kuitenki sellanen olo että pitäis vähän mieltä tyhjentää. Jospa tää skriivaaminen sais mielen vähä oikeille raiteille taas. :/

Vettä, vettä ja aargh, vettä. Ulos ei olla päästy poikien kanssa tänään ollenkaan ja ollaan nyt sitte sen seurauksena löhöilty sisällä ja katteltu ohjelmia. Onhan seki elämää joo, mutta pidemmän päälle tylsää. Joo, mä valitan joka asiasta, mutta eiköhän mulla oo siihen oikeus. Jos mua ärsyttää ni mä puran sen jotenki muulla tavalla ku huutamalla tai kiukkuamalla. Kirjottaminen on hyvä vaihtoehto ja sille paperille saat vaikka millä mitalla kiukutella mutta aina se vaan kuuntelee ja ottaa vastaan kaiken mitä rähjäät. :D

Muutenki viime aikoina jotenkin sellanen olo, että kiukuttaa, raivostuttaa tai muuten vaan äree tunnelma. Siis omasta puolestani. <3 nyt on niin positiivinen ja jaksaa kannustaa sekä valaa sitä positiivista uskoa muhun. On mulla vaan ihana mies.
se jaksaa kattella tämmöstä kiukuttelevaa hölmöä ja jaksaa rakastaa. Mutta monet kerrat on sanonu vaan mulle että jokaisella on päiviä kun harmittaa eikä kaikki mee putkeen. Jep. Sen oon huomannut. Tänään aamupäivä alko suht hyvin mutta nyt alkuillasta taas kiukuttaa. Lapset ei, ne jaksaa hymyilyttää, onhan tietenkin niitäkin päiviä kun pienillä ja ärsyttävillä teoillaan saavat mut vähän tuohtumaan mutta se on tätä perhe-arkea. Äitiys ja sen tuomat ilot. <3

En tiedä. Jännittää, pelottaa ja jotain siltä väliltä. Ens viikolla mulla on se kauan odotettu magneettikuvaus toho mun selkään mutta niihinkin tulosten saamiseen menee aikaa koska tulevat niin hitaasti. :/ lupasivat kesäkuun puolessa välissä soitella vastauksista.
Se itse tutkimuski jännittää, ahtaanpaikankammo on aika suuri ja siksi saankin esilääkityksen ennen putkeen menoa.
Nyt taas viime päivinä selkä on kiukutellut enempi ja vähempi, mutta olen yrittänyt olla ottamatta särkylääkkeitä, koska niitäkin saa ottaa kiitettävän määrän jotta niistä olisi jotain apua. Btw. Taas perjantaina täydentämään mun lääkevarastot.

Oon niin kyllästynyt näihin kipuihin, lääkkeisiin, niiden tuomaan väsymykseen, ja odottamiseen. Tutkimuksia, lääkäreitä, yms. Tämän kuun lopulla taas fysioterapiaan. Sekin riemu taas alkaa uudestaan. Mä en vaa jaksa. Toivottavasti mun selästä löytyy jokin vika mikä lähtisi esim. Leikkauksella pois. Päästäis taas tästäkin paskasta eroon. Pelottaa vaan että olisi viittauksia jotenkin reumaan, koska mulla on joskus aikoinaan todettu pehmytkudosreumaa.

Miksi en vaan voi olla normaali ja elää normaalia elämää ilman lääkkeitä ja lääkäreitä. Niinpä. Siihen ei vastausta ole..

Onneksi on ihminen ketä kuuntelee mua, ei arvostele vaan jaksaa rakastaa ja olla läsnä just niin paljon mitä tarviikin. Hattua nostan hänelle. <3

Mä tiiän että taas valitin ja raivosin, mutta tätä tää elämä vaan on, jatkuvaa höpötystä ja voivottelua...
jospa tällä erää taas riittäis ettei ihmiset vallan ärsyynny muhun..

Anteeks, kiitän ja kuittaan.

perus höpöttelyä taasen. :)

Välillä on päiviä kun masentaa ja välillä taas kaikki on paremmin ku hyvin ja elämä hymyilee. :)
Ihmisen mieli on kyllä outo. Noo, kuitenkin.
Mun ympärillä on ihmisiä ketkä välittävät, ja on ihmisiä ketkä puukottavat selkään ja puhuvat pahaa. Njääh.
Tänään on perjantai, aurinko paistaa, <3 ilmotti just että tuli aiemmin kotiin, ihana ylläri alakerrasta. :)
Pojat menevät isälleen ja me jäädään murmelin kanssa kotiin nypläämään pitsiä ja pyörittelemään peukaloita. :D
Sitähän te luulette. Ehei. Mä nautin siitä että pojat saavat isältään ansaitsemansa huomion nyt viikonlopun aikana ja saavat taas tehdä mitä ovat halunneet, piilottaa iskän työkalut ja tarvikkeet :P
Mä aion tänään mennä saunaan, kera murun ja lasillisen skumppaa. Aivan, vapusta jäi pari ylimäärästä pulloa joita mä oon himoinnut koko viikon.. samalla voitais kilisyttää tulevalle äitienpäivälle, oonhan mä jo sentään kahden ihanan ja super söpön pojan äiti, ja siihen kylkiäiseks vielä kilistelyt kun oon kattellu tuota mun työläistä tulevana maanantaina jo 6kk. <3
Meillä on vielä monen monta viikkoa, kuukautta ja vuotta eessä päin. Sitä ootellessa.
Mä niiiiiiin rakastan mun poikiani ja muruani. Pusut teille mun elämäni valoille :)

Meillä oli poikien kanssa, siis mulla ja pojilla jotain ihme ihottumaa tuossa taannoin ja on vähän edelleen, mutta nyt ollaan onneks saatu sitä vähän kuriin. Mulle määrättiin vahvaa kortisonia ja vahvaa allergialääkettä ni nyt kolmen päivän jälkeen alkaa ihottuma olemaan historiaa. Jippii.
Veetilläki oli tosi paha ihottuma käsissä ja melkee koko kropassa mutta nyt ollaan saatu se melkein jo selätettyä. Paljon rasvaa ja lääkkeitä ni eikös se siitä.
Eliaksella oli vähän näppyjä mutta vähällä selvittiin hänen osaltaan.

Ens viikonloppuna mennään poikien kanssa uimaan caribialle, tai ainakin olis tarkotus mennä. Pääsevät pojat ekan kerran oikein kylpylään polskimaan. Varmaan jännä kokemus ja super kiva hymy ilmestyy poikien kasvoille reissun jälkeen. :)

Ja enää reilu 3,5 viikkoa ni minä sekä muru ollaan kaukana täältä :P sitä odotellessa.
Eka viikko lämpimässä ja toinen vähä viileämmässä. :)

On myös tässä ittellä suunnitelmissa että juhannuksen tienoolla mennään poikien kanssa viettämään kiva päivä johonkin elämyspuistoon taikka jonnekkin mökille. Enpäs tiiä vielä. Mutta sen sanon että pojille on tulossa super kiva kesä. Ensin isänsä luona ja sitten meidän kanssa.

Eli joo. Onnellinen olen ja mielikin on tänään ihan ok. Ai laik. :)

Kurjalta tuntuu taas.. :/

Böö kaikki.
Mistä sitä taas alottais tän postaamisen. Kaikenlaista on taas ollu, sattunu ja tapahtunut.. :/
No, viime viikonloppu oli kyllä aika ihanan jännä. <3 pääsi perjantaina myöhään illalla vasta töistä ja jännättiin matkalla kun kävin hakemassa että toimiiko auto kotiin asti ku yhtäkkiä tuli jotain pientä vikaa. Loppu hyvin, kaikki hyvin :)
Saunottiin, katteltiin telkkaa ja löhöttiin. Ja siis kyllä, pojat saivat viettää viikonlopun isänsä luona.

Tuntuu kurjalta poikien puolesta kun heitä saa jatkuvasti viedä paikasta toiseen. Mutta hyvin ovat pojat jo ymmärtäneet että heillä on kaksi kotia, äitin luona ja isin luona. Ja voi sitä riemua kun tietävät että pääsevät isänsä luokse. :)

Lauantaina sitten aamulla <3 ilmoitti että nyt ois se kauan odotettu hotelliyö varattuna että äkkiä pakkaamaan. Mä niin rakastan yllätyksiä. Ja niitä saa tämän miehen kanssa kokea. On mulla vaan maailman ihanin, ymmärtäväisin ja rakastettavin kumppani. :P
No joo. Laukut pakattuna ja sitte lähdettiin ruissalon kylpylään. Oli super ihana vuorokausi. Illalliset, aamiaiset yms kuuluivat hintaan. Ja voitte vaan kuvitella miten paljon lilluttiin altaissa. :D ja btw. Elämäni ekan kerran pääsin käymään solariumissa. Oli aika huippu kokemus..

No sitte vähän kurjempia juttuja. Mä innoissani päivitin tilani sunnuntaina miten ihana päivä mulla oli siihen asti ollut. Sen seurauksena sain kunnolla paskaa niskaan kun ihmiset alko ihan rankalla kädellä ruoskimaan mua netissä julkisesti. Raha-asiat ja ylipäänsä mun elämä kiinnosti muutamaa tiettyä ihmistä. Ihmiset ei ymmärrä miten pystyy säästämään. Ja vaikka me sitä 'tyhjästä' ollaanki tehty ni mitä sitte. Mä oon onnellinen, ja onnellisempi mitä pitkiin aikoihin ni onko ihmisten pakko yrittää pilata sekin mahdollisuus multa.. :(

Ja minähän hehkutan sitä saatanan espanjan matkaa jos haluan. Me tehdään niinku parhaaks katsotaan ja nautitaan jokainen päivä niinku se olis viimeinen. Ja joo. Tottakai pojat siihen kuuluu. Miten joku edes kehtaa sanoa että laitan omat tarpeeni poikien edelle?? Mitä hittoa. En ikinä. Poikia ajattelen ensisijaisesti että heillä on kaikki mitä tarvitsevat ja haluavat.

Nyt tuossa suunniteltiin että joku päivä tässä mennään koko pesue kylpylään polskimaan. Pojat tykkää ja me saadaan koko perhe jotain kivaa tekemistä yhdessä.
Ja kesäkuussa pitäis jossain kohtaa ottaa päivän reissu johonkin kivaan elämyspuistoon.
Ja jotkut sanoo ettei me tehdä mitään poikien kanssa. Mitä helvettiä??
Oon tainnu olla jossain valveunessa kun en ole kerta huomannut miten jätän muka pojat ulkopuolelle kodin askareista yms..

Ja kaiken lisäksi eiliset kommentit ja jutut saivat mulle niin pahan mielen että kun poikia tulin hakemasta niin purskahdin kamalaan itkuun ja ryntäsin mieheni halattavaksi. Miettikää ihmiset mitä toisista puhutte ja miten paljon sanoillanne loukkaatte ja satutatte.

Mulla on maailman ihanimmat lapset ja ihanin mies. Päivääkään en kadu että olen onnellisessa parisuhteessa ja tässä mua arvostetaan sellasena ku olen. Ei haukuta, huudeta, puhuta pahaa. Vaan rakastetaan ja välitetään. Voin juosta syliin jos tuntuu pahalta, saan suukkoja, halauksia ja kannustusta miten ihana nainen ja äiti olen. Sitä minä tarvitsen. Positiivisuutta tähän paskaan ja kieroon maailmaan...

voihan ärsytys, harmitus yms..

Ärsyttää, harmittaa, ja v##***##...
Miksi miesten täytyy olla sellasia mitä ovat? No joo. <3 pääsi vihdoinki töihin ja alotti siis eilen hommat. Ei oo moneen vuoteen päässy tekemään mitään kunnon työtä ja nyt sai paikan. Onnee mussu siitä. :)
Ainut asia mitä miehessä toivoisin olisi se että se kuuntelis iha tosissaa ja ymmärtäis mitä toinen yrittää sanoa tai miten tosissaamn toinen on jonkun asian suhteen. Mutta ku ei. Välillä tuntuu että miehissä sais olla sellanen mute-nappula tai vaihtoehtosesti sellanen pysäytys nappi että asia menisi varmaan perille asti sinne korvien väliin ja kuuntelisi myös asian loppuun.
Joo.o. mulla nyt on taas vaihteeks tämmönen ketutus hatutus päivä. <3 tekee pitkiä päiviä tällä viikolla ja nähdään vasta myöhään iltasella, niin onko sen väärin haluta olla taikka viettää sen ajan mitä toinen on kotona ni hänen kanssaan. Jep, onhan se. :/
Pian taas lähtö töihin koittaa ja minä vietän yksin päivän poikien kanssa. Mulla on nyt jo kamala ikävä toista vaikkei töissä vielä olekkaan. Kurjaa :(
Ihme valitusta multa. Jos toinen tekee rahaa taloon ni mitä mä teen. Valitan ja valitan. Minkä mä tunteilleni voin. Vois kuvitella että olisin raskaana ku tämmösiä ihme itku-raivari-huuto kohtauksia saan. Mutta ei, en oo. Rakkaus ja ikävä vaan toista kohtaa tekee mielessä kepposia.

Joku ihana tai vähemmän ihana ihminen vois tulla ja kolauttaa vähän järkeä mun päähän.. ihme vollotusta.. :(

vähän höhhö olo.. :)

Yöööök mikä olotila. Kaamee krapula ja paikat tärrää. :) sitä se on ku kolme päivää ryypiskelee. Torstaina otin muutamia, perjantaina oltiin baarissa ja lauantaina eli eilen ni oltiin kummisedän häissä. Siellä tuli kans kiskottua sitte urakalla boolia. :D kaikin puolin oli kiva reissu. Nyt vaan kärsiskelen krapulasta ja sen tuomista vapinoista. :)
Kyllä ainaki huomaa että mitä on tullu tehtyä koko viikonlopun..
Huomenna pojatki jo taas kotiutuvat ja arki taas alkaa. Saadaan taas meijän mussut kotiin :)

Tänään oltiin jo tossa päivällä hannan ja <3 kanssa salilla kun halusin päästä vähä hikoilemaa krapulaa pois ja kyllä onnistuski. Vaatteet iha litimärät ja olo oli taas nii revitty treenin jälkeen.
Tietää taas että tää neitokainen ei todellakaa ota yhtää vettä väkevämpää vähään aikaan. Nyt mennään vesilinjalla :D

Tää ilta menee niin löhöten ja itteään parannellen. Jos tänää ehkä vielä saunaan ja sitte jotai herkku smoothieta nassuun ja massuu parantelee..

Jospa huomenna vaikka jo parempi fiilis... ?

Sunnuntain postaukset :)

Jeij, täällä jälleen.. Miten se onkaan mahdollista että en oo taaskaan pitkään aikaan täällä päässä käynyt kirjottelemassa mitään? Taas on kaikenlaista kivaa ja iloista asiaa tapahtunut. Mistäs sitä tänkin kertomuksen alottais? :)

Sunnuntai siis. Tuulee, ja 3 astetta vaan plussan puolella. Jep, tosi keväinen ja nätti ilma. Ja V****. :D
Kevät sais tulla, ja ihan kunnolla jo puskea sisään. Mä ootan sitä lämmittävää aurinkoa ja lämpöasteita.. No, en taida olla ainut ketä niitä asioita keväältä odottaa.
Mitä lähemmäs kevättä mennään, niin sitä lähempänä on myös minun ja <3 ihana, ja romanttinen reissu. Nyt onkin suunnitelmat vähän tai no aika paljonkin muuttunut sitte viime postauksesta tänne. Viimeksihän meidän piti lähteä kesäkuun 3 päivä Unkariin ni nyt maa on muuttunu ja mennään sittenkin vähän lämpimämpään Espanjan aurinkoon. :) Espanjan Madrid siis kutsuu meitä vähän reilun 2kk:n päästä. Nyt jännittää. :)

Mä odotan siltä reissulta eniten sitä 1 viikon vapaa-aikaa oman mussun kanssa, ja sitä herkuttelua Espanjan rannoilla, auringon-ottoa, ja nähtävyyksiä. Ikinä en ole Espanjassa päässyt vielä käymään, niin kerta se on ensimmäinenkin.<3 ei ole ikinä vielä ollut ulkomailla niin sekin vähän molempia jänskättää että miten reissu tulee kaikinpuolin menemään..

Pääsiäinenkin on ensi viikolla. 4 päivää, niin pojat menevät isälleen pääsiäiseksi ja tulevat kotiin 2.pääsiäispäivänä. Saavat temmeltää rauhassa muutaman päivän ja mä saan sitä omaa luksusaikaa :D
No ei vais. Torstaina tarttis tehdä jonkinlainen pääsiäis-ateria ja sen jälkeen pääsiäisnoidat piilottelee pojille muutaman munan. Voi sitä tulevaa riemua kun munat löytyy. Sitä naurun ja hymyn määrää. Kuvia siis tulossa :)

Ens viikolla on muutenkin jonkin verran ohjelmaa. Torstaina menen työhaastatteluun. Niinpä, MINÄ, ja työhaastatteluun. :) Huh, se ois sitte eka työhaastattelu sitte viiteen vuoteen. Laitossiivoojan paikkaa hain, mutta saas nähdä nyt sitte miten muikin käy. Nyt tää äippä jo kaipailee sitä työntekoa. Onhan sitä tässä kotona jo tullu oltua 4-5 vuotta ni eiköhän ois jo korkee aika laittaa lapsoset osa-aikaseen hoitoon ja mennä töihin. En tiiä. Aika näyttää saanko työpaikkaa ja sen perusteella tehdään sitte lopulliset päätökset.

Aivan. Eilen oli muutenkin kiva päivä kaikin puolin. Olin Hannan kanssa MaskuGymissä kuntoilemassa. Pari tuntia oltiin ja voin sanoo, että nyt on paikat hellänä :D Melkein kaikki kuntolaitteet käytiin läpi, ja sitte vielä sen lisäksi oltiin Steppi-tunnilla. Huh, kivaa oli ja aion mennä uudestaankin.

Huomenna mulla alkaa kunnon kehon puhdistus treeni. Kovaa treeniä seuraavan 8 viikon ajan. Tänään teen itselleni treeni/ruokavalio-ohjelman jota sitte noudatan täydellisesti sen 8 viikkoa. Niin, ja tietty jatkossa sitte kans. Nyt kaikki herkut jää pois, ja kunnon ruokavalio astuu tilalle. Ostan salikortin ja käyn 3 kertaa viikossa salilla ja sen lisäksi teen oman treeniohjelman niille päiville kun en ole salilla niin teen kotona. Eli kovilla mennään 8 viikkoa. Tavoite on, että kesäkuun 1 päivä painoa on lähtenyt 10-15kg. :)

Ens viikon lauantaina on mun kummisedän häät. Sinne mennään mun isän, Hannan, ja <3 kanssa. Aion vetää niin koomat siellä kun pojatkin ovat isällään. Mikään ei mua estä.. :D

Ohoh. Vähän tekstiä taasen kertys. Josko jättäis taas seuraavaan kertaan...

Lapsivapaa lauantai ja ihanat postaukset :)

Hups. Nyt on jo lauantai, huomenna sunnuntai ja maanantaina aamulla pojat kotiin ja taas olis lapsivapaa viikonloppu ohitse. :)
Eipä tuo paljoa haittaa, koska nyt jo pieni ikävä kalvaa jossain pään omassa kopassaan :/

Maanantaina aamulla kun haetaan pojat niin vanhemman pojan 3-vuotis neuvola odottaa menijäänsä. Vähän kaikenlaisia testejä tekemään ja juttelemaan neuvolan tädin kanssa mukavia.
Samalla reissulla pitänee varailla nuoremmalle pojalle 1,5 vuotis neuvola huhti-toukokuun ajalle.
Lapsia kun elämässä on, niin etusijalle heidät pitää laittaa..

Jep. Tänään on päivä lähtenyt aamulla kivasti käyntiin. Löhöiltiin pitkään sängyssä ja sitte mun ihanainen söpöliinini toi meille sänkyyn ihanan aamiaisen joka oli super hyvää vaikka perus aamiainen olikin. On se vaan niin ihanaa spesiaali aikaa kun saa tehdä ja olla miten itse haluaa. Kelloa ei tartte kattella, saa olla yökkärissä vaikka koko päivän, niinku tänään oltiinkin ennen kuin lähdettiin käppäilemään pienelle metsäretkelle tänään tossa ennen ku tuli pimeää.
Ihana ja omalla tavallaan romanttinen kävelyreissu sekin oli. Viltti mukana, ja ihana ihminen vierellä. Kuvia tuli napsittua, ja käperryttiin me hetkeks vierekkäin viltin sisään kun ihailtiin maisemia.
On se hienoa, kun molemmat meistä tykkää metsäkävelyistä ja siitä rauhallisesta luonnosta ja luonnon omista äänistä. Rakastan sua niin paljon <3 :)
Metsässä kaiverrettiin yhteen lahonneeseen puuhun mikä oli vielä pystyssä niin tämä päivämäärä ja nimikirjaimet. Sitä on sitten myöhemmin kiva käydä katsomassa että vieläkö puu on pystyssä ja muistella silloista kävelyreissua.
<3 lupasi mulle huomiseksi ihanan metsäreissun kera nuotion ja lämpimän viltin. Ja jotain ihanaa oli luvassa myös aamuksi, eli varmaan taas jotain spessua mulle naistenpäivän kunniaksi. :)
Tämmöiset reissut on niin ihanan romanttisia ja siellä sielu lepää. Saa olla rakkaansa kanssa ja suunnitella tulevaisuutta :)

Nyt piakkoin syömään <3 laittamaa hyvää ruokaa ja sen jälkeen ehkä saunaa ja paaaaljon löhöilyä. Huomiseksi tarvitaan energiaa että jaksaa rämpiä mättäillä ja istua notskin äärellä viltin sisällä juoden lämmintä kaakaota. Mitä muuta huominen tuo tullessaan? Siitä kerron lisää huomenna... :)

Ihanaa Torstaita Te Kaikki IhaNaiset :)

Oho. Tuli tossa äsken mieleen josko päivittäisi välillä taas tätä blogia. Vähän taas aikaa vierähtäny.
Miten se aika meneekään aina niin äkkiä. Just tänään aamulla puhuttiin <3 kanssa että meillekkin tulee jo ensi viikolla virallisesta seurustelun aloittamisesta 4kk, mutta siitä ekasta näkemisestä yms on sitte jo vähän enempi. Hurjalta tuntuu.. Mutta kohti parempia tuulia, tai siis tässä sitä mennään vauhdilla eteenpäin ja loppua ei näy enkä kyllä haluakkaan :)

Eilen pojatkin olivat isällään yhden yön, ni me käytiin saunassa kera kynttilöiden, eli se siitä syystä koska halusin muistella meidän ekaa yhteistä sauna kertaa. Silloin oli kynttilöitä ja kiva tunnelma. Sain sen ihanan tunteen alusta taas takaisin.
Tämän lisäksi tein super hyvää ruokaa ja loppuilta löhöttiin sohvalla ja katteltiin hyvää sarjaa Netflixistä :D

On se hienoa miten sitä pystyykään rentoutumaan kun saa sen oman vapaa-ajan silloin kun pojat ovat isällään. Silloin pystyy tekemään kaikenlaista sellaista mitä esim. lasten kanssa ei pysty, tai no pystyyhän sitä tietenkin, mutta kahdestaan kaikki on ihanampaa ja siitä saa taiottua sellaista jännää spesiaalia.
Huomenna on taas lapsi-vapaa viikonloppu ja en yhtään tiedä millaisia suunnitelmia <3 on, koska olen vihjannut jo useaan otteeseen että sunnuntaina vietetään naistenpäivää. Saas nähdä miten suuri romantikko hän osaa ollakkaan. Tosin tiedän jo sen millainen ihana nallekarhu sieltä pinnan alta paljastuu. Ihana mies. :)
<3 kun on kyse, niin osaan odottaa jotain kivaa, ihanaa ja eritoten hauskaa. Kaikki mitä me tähän asti ollaan tehty tai missä ollaankaan oltu niin ihanaa se on ollut.. Mielen kiinnolla odotan kulta viikonloppua :P

Tänään puunasin ja kuurasin taas kämpän puhtaaks ja laittelin vähän jo kevään merkkejä esille. Vähän liinoja yms. Pääsiäiseksi olis tarkotus pestä ikkunat, vaihtaa mattoja ja verhoja. Jotain kivaa keväistä rakkautta tää koti kyllä kaipaa. Noh, eiköhän se mun kätösillä hoidu :)

Pakko vielä vähän hehkuttaa että miten ihana elämä mulla onkaan. Ihanat lapset, ja ihana mies. Osaa ja tietää mistä mä tykkään ja osaa todellakin vetää oikeista naruista. Mä niin diggaan tätä ihanuutta <3 <3 <3

Nyt äidilliset velvollisuudet taas kutsuu, joten on mentävä. Nähdään taas te kaikki namupeput ja muutkin herkkusuut..
Mitenkä niin mulla on hyvä päivä, ei toki.... :)

Jokaisellahan meillä on huonoja päiviä, vai onko?

Eipä varmaan tarvitse sen enempää näin tän tekstin alussa kertoa että mistä meinaan puhua.. jep. Tänään on ollut taas ihanan kamala päivä. Tai ainakin tähän mennessä. :/ aamusta asti kaikki asiat on ärsyttäny ja on tuntunu siltä ettei niin mikään asia jaksa kiinnostaa ja että kaikki mitä mä teen taikka ajattelen ni menee päin seiniä. Ymmärtäisin joo jos tänään ois maanantai, mutta ku ei. Sillon ihmisillä nyt saattaaki olla huonoja päiviä ku ovat viettäneet kivan viikonlopun ja sitte masentaa ku arki alkaa. :/
Ei, tänään onkin jo tiistai ja mulla on sellanen olo että viikko sais olla lopuillaan, tämä vaan siitä syystä että mieliala on aika alhaalla ja mikään ei vaan inspaa..
oon yrittäny tänäänki taas ajatella että joo, mulla on maailman paras mies, ihanat lapset ja asiat hyvällä mallilla mutta ei ni ei. Tuntuu ku pää sutis tyhjää ja päättäis vaan sen että nyt heidi sua täytyy masentaa ja pilata sun päivä. Perhana. Ja mähän vielä yritän nousta tästä suosta tän päivän puolella.
Tän huonon olon lisäks ja tän epätoivon plus kaikki muut tunteet tähä huomioiden ni aattelen sitä että ihan ku saisin kaikilla tavoin ja sanoin pahotettua jotenkin <3 mielen. Sekin on ollu pari päivää jotenki vähän etäisempi, tai sitte musta vaan tuntuu tältä. En tiiä. Tahallani en siis sano mitään kamalia asoita, enkä ees tiiä sanonko mutta aaargh. Ehkä tän päivän jälkeen tulee taas parempi päivä.
Mä niin ootan että mun antama joululahja <3 tulee pian käytäntöön. Mä niin tartten pienen irtioton ja sellasen rauhallisen hotelliyön ihanan ja tosi ihanan miehen kanssa. Josko se sais mun ajatukset positiiviseks.. ehkä..

Väsynyt, epävarma, omituinen maanantai :/

Täällä jälleen..
Tämä päivä on menny vähän enemmän ja vähemmän omituisesti. Tai no huonosti osittain tai jotain. Emmä tiiä. Vähän <3 kanssa ollu outoja hetkiä tänään ja ne alkoi jo oikeestaan eilen.
Mitään vakavaa sekään ei ole, mutta menneisyys vähän kummittelee ja on asioita mitä en uskalla ääneen sanoa. Tai kysyä toiselta. Mutta sen tiedän että mikään asia tai mikään muukaan voi meidän väliimme tulla. Rakkaus, sitä tässä suhteessa on ja löytyy. Omituista tästä tekee myös se, että tuntuu että suljen kaikki epämiellyttävätkin asiat ulkopuolelle meidän välisestä jutusta. Tai sanotaanko niin että kaikki murheetkin suljen pois tai ainakin yritän olla välittämättä.
Tänään saan tai no varmaan joudun keskustelun keskelle kun me jutellaan asioista mitkä mua on vaivannut ni tänään kun pojat menevät nukkumaan. Vähän jänskättää..

Onneks on jotain kivaakin. Veetillä oli sunnuntaina ne 3-vuotis synttärit. Vieraita tosin ei montaa käynyt koska exän puolelta isovanhemmatkin, siis poikien, jättivät tulematta koska eivät halua olla mun kanssa enää tekemisissä, sääli sinänsä koska mä haluaisin että pojat näkisivät myös heitä. Tämän meidän eron ei pitäisi antaa vaikuttaa poikiin ja niin tässä nyt jo on käynyt. Miettikää että mitä se on esim. Poikien rippijuhlissa tai muissa vastaavissa tilanteissa. Eivät varmaan sinnekkään tule, koska uuu, eivät halua olla mun kanssa tekemisissä tai nähdä mua ja nykyistä elämäntilannetta. :/
Ketuttaa..

No joo. Veeti sai kivoja lahjoja ja tykkäs kovasti äitin tekemistä herkuista ja niistä vieraista ketä täällä sattus käymään.

Pian pojat lähtee yöunille ja me aletaan todennäköisesti keskustelemaan asioista mitkä mua on tässä viime päivinä vaivannut. Eikä tämä toinenkaan osapuoli ihan parhaimmillaan oo ollut. Vähän masentuneen oloinen mutta taitaa johtua siitä kun ei tiiä mitä minä ajattelen.. huoh. Tähän kun saatais selvyys.. ehkä tänään.