Perjantai isolla P:llä :/

Perjantai. Sen pitäisi olla yksi viikon odotetuimmista päivistä ja merkki siitä, että viikonloppu alkaa ja saa viettää vapaa-aikaa perheen, ystävien, tai muuten vaan jotain kivaa tehden joko yksin taikka rakkaimman ihmisen kanssa.
Mutta ikävä kyllä perjantai voi olla myös päivä, jolloin musertuu jo heti aamulla kun käyt paikassa, joka ei ole sinulle missään nimessä tuttu.
Aamulla oli se kauan odotettu perjantai, mitä olin jo jonkin aikaa odottanut että saataisiin vastauksia ja elämä lähtisi vihdoinkin ylänousuun. Mutta. Se kamala mutta sana, mikä yhdistää päälauseen sivulauseeseen.
Aamu ei siis mennyt ollenkaan niin kuin piti. Joo. Vastauksia saatiin ja hetken ne asiat tuntuikin jo hyviltä, mutta siinä kävi niin, että mä muserruin ja tuntui, että mun sisällä kaikki se paha vaan kaksinkertaistui. Eli kurjalta tuntui, ja tuntuu edelleen. Vähän väliä sain kyyneleet valumaan pitkin poskiani ja purskahdin itkuun. Kaikki se ahdistus, pelko, ja se yleinen sattumisen tunne riisti multa sitä hyvää oloa. 
Mutta. Sain siis apua mun ongelmiin ja ens viikolla alotellaan jo antamaan mulle sitä mun tarvitsemaa "ensiapua" näihin mun ahdistuksiin. 
Toisaalta odotan ensi viikkoa jo innolla, mutta toisaalta taas en. Tiedän että tulen musertumaan ja saan varmaan taas mun sydämen pirskoutumaan tuhansiksi palasiksi. Pakko nämä asiat vaan on käsitellä, ennemmin tai myöhemmin. 
Nyt vihdoinkin saan apua mun ongelmiini.

En pystynyt tänään edes menemään kouluun. Ei musta olis ollut toisten ihmisten eteen, koska en ois pystynyt istumaan paikallani, ainakaan olematta omissa oloissani. Noh, joo. Vaikeat ajat, ne ovat vasta tulossa eteen.. Toivon, että kestän tän kaiken paskan ja ahdistuksen määrän. Pakkohan mun on, mulla on kaks ihanaa lasta.. <3

Ehkä mä vielä joskus pystyn puhumaan näistäkin asioista. Tarvitsen sellaisen ystävän, ketä kuuntelee mua ja voin tukeutua pahan asian vainotessa mua ja tarjota itkuiselle ihmiselle olkapäätä. Ei, ei mulla oo sellasta.. Ystävät, mitä ne on?? :/ Kurjaa kun kaikki ne ihanat ihmiset hävis mun ympäriltä kun erosin lasteni isästä. En kuitenkaan oo niin paha ihminen etteikö mun kanssa vois olla tekemisissä. Mä tartten niin ystävää :(

Blää.Blää.Blää.. Joo, jeps, näin on.. Mitä sitä sen enempää kirjottamaan. Ei tää tunne tästä mihinkään häviä. Nyt vklp menee ottopäällä ja aion pitää huolen siitä, että pystyisin hetkeks unohtamaan kaiken paskan ja murheet. Ne kuitenkin muistuttaa mua kaiken aikaa, teen mä sitte mitä vaan. :/
Onneks on tätä alkomahoolia mitä voi nautiskella... Palaillaan lukijat.. 

-Ikuinen haaveilijako paremmista päivistä-

 

Blaa-Blaa-Blaa...

Opiskelua, arjen pyörittämistä, lapset, harrastukset, ulkoilu, yms. kotiin liittyvät seikat. Näistä asioista mun arki koostuu.
Välillä tämän kaiken mahduttaminen arkipäivään tuntuu haastavalta, mutta siihen tottuu. Välillä onnistuu ja aikaakin vielä jää johonkin omiin kivoihin juttuihin, mutta välillä taas ei.

Nyt on taas ollut aika vauhdikas ja työntäyteinen kouluviikko ja viikko muutenkin.

Eilen aamullahan alkoi lipunmyynti Cheekin keikoille ja päätettiin sitten <3 kanssa ostella liput sinne. Noniin, nyt ihmiset miettii, että hyiiiii, jotain keekkiä kuuntelemaan, mutta, ISO MUTTA, en ole ikinä vielä ollut missään saatikka minkäänlaisissa konserteissa taikka keikoilla niin tällä on siis hyvä aloittaa. Ja onhan se Cheek ihan hyvä esiintyjä, ja ehkä aavistuksen verran hyvännäköinenkin :P

No joo. Koulupäivän päätteeksi eilen käytiin <3 kanssa ostoksilla ja mukaan tarttui nyt, VIHDOINKIN, se aikuisten värityskirja ja puuvärit. Mä eilen illalla koittelin kyniä ja värittämistä ja voin todeta muillekkin, että sellainen kannattaa kyllä hankkia. Ja se rentouttaa!! :)
Yhdessä kuvassa tosin tulee kestämään kauan ja mullekkin se on sellaista välillä tapahtuvaa, joten katotaan nyt, että jos edes viikossa saisi yhden kuvan väriteltyä. :D

Tämä viikko on mennyt aika lailla jännittäen huomista. Huomenna on perjantai, ja saadaan VIHDOINKIN apua ongelmiin mitä nyt on tässä tohinassa ollut. Jännittää, pelottaa ja vielä kerran pelottaa. Toivottavasti sieltä saadaan uusia ja hyviä uutisia. Takapakkia en enää kyllä kaipaa, sitä on ollut jo ihan tarpeeksi ja mielestäni olisin ansainnut jo vihdoinkin askeleiden kuljettavan mua eteenpäin.. :/
Huominen sen näyttää. Ja aika. Päivä kerrallaan.

Uskallanko kertoa. En tiiä. No, antaa mennä... Oon miettinyt häitä ja sen tuomia ihania järjestelyjä. Tosin, ihan ajankohtaa ne eivät nyt vielä olisi, mutta joskus kuitenkin. Ja nyt ihmiset joo miettii, että eihän ton akan viime erostakaan oo vielä ku vuosi, mutta mun mielestäni mä oon onneni ansainnut, koska haluaisin jo vihdoin ja viimein olla onnellinen. Omasta mielestäni en kyllä kenenkään lupia tarvitse mihinkään mitä teen, koska olen jo omillani enkä kenenkään holhottavan alaisena.
Olen jo vähän suunnitellut tulevia vuosia ja sen tuomia kivoja juttuja, kuten just häitä yms.
Musta vaan tuntuu jotenkin pahalta. Ihan kuin minulla ei olisi oikeutta onneen. Erityisiä syitä en tähän mainitse enkä kenellekkään ala perustelemaan yksityiskohtia, mutta jokainen miettiköön mielessään jos haluaa.

Nyt vielä hetken verran painetaan hommia koulunpenkillä ja sitten pääsisi taas ajamaan kohti kotia ja rentoutumaan mussun kainaloon. Lapsia on kyllä kieltämättä jo ikävä :( <3

Viikonloppua odottelen jo suunnattoman paljon, koska olen varannut mulle ja muruselle vähän hohtogolffausta, uimista ja leffaa :) Ja eilen päivällä murunen oli ilmeisesti suunnitellut jtn kivoja juttuja meidän varalle. Saas nähdä toteutuuko? :)

Hommat jatkuu...

-Heidi-

Ei uskoa, ei toivoa, ei mitään. (Kö?)

Sunnuntai. Viikon vika päivä ja jollain tavalla taas ahdistaa, ärsyttää, harmittaa ja ja ja. Onhan niitä sopivia sanoja.

Mä tuossa ihmettelin kun oltiin poikien kanssa saunomassa tänään aiemmin illalla ja jäin itse saunomaan heidän lähtiessä <3 kanssa pukemaan, niin sitä, että mitä pahaa olen tehnyt että mua ja mun elämää koetellaan jatkuvasti jollain tavalla. Mitään uusia pettymyksiä ei oo tullut eli ne vanhat vaan jatkaa kiusaamistaan, mutta siis miks? Enhän mä missään vaiheessa oo halunnut itelleni tämmöstä elämää. Ymmärrän kyllä jollain tavalla, että olen sen kaiken paskan ansainnut mitä saan kärsiä. Ehkä nämä kaikki asiat ovat vaan seurausta mun tekemistä virheistä ja saan tän saakelin epäonnen ja paskan seuraamaan mua lopun elämääni. :/

Ens viikko tulee olemaan sekä henkisesti että fyysisesti raskas. Saan taas kuulla fysioterapeutilta uusia juttuja mitä en välttis halua kuulla, raskas kouluviikko tulossa, ja loppuviikosta mua koetellaan ihan kunnolla kun saan/joudun avautumaan mun ja/tai meidän ongelmista. Pystynkö siihen tai sen päivän tuomiin päätöksiin? Ensi viikolla se päivä kun saan/saamme apua näihin asioihin, niin tulee muuttamaan taas meitä paljon. Positiivisuutta tässä yritän ajatella, mutta epäilen/oletan vahvasti, että myös se negatiivisuus nostelee päätään taikka raottelee verhojaan. En tiiä. Kurjalta taas tuntuu. Voi kunpa tietäisitte mitä olen saanut kokea viimeisen vuoden taikka viimeisten viikkojen aikana. On toki hyvää, ja sitä on ollut joo paljonkin, mutta myös pahaa on ollut. Tuntuu että aina kun uusi viikko alkaa, niin sama fiilis nostelee itteään ja saa mut masistelee. Mutta niin se tosiasia vaan menee. Uus viikko ja samat vanhat paskat asiat. 

Mä niin toivon, että jaksan loppuun asti. Mulla on kuitenkin hyvä elämä ja rakastan mun perhettäni ylikaiken. 

Pojat ja <3 on mulle kaikki kaikessa. :( yritän jaksaa heidän takia ja haluan kulkea eteenpäin. Nyt mennään vain päivä kerrallaan.. 

Tähän päivään on mahtunut monenlaista touhua ja pojilla on kyllä ollut mahti viikonloppu. On pelailtu palloa, jopa minä näytin miten jalkkista pelaillaan :) , käyty saunassa, käyty synttäreillä, oltu ulkona paljon, syöty mahtavia sämpylöitä, leikitty ja touhuttu ties mitä. 

Huomenna pojat menevät taas isälleen ja me jäädään kaksistaan kotiin. Tosin mulla on se koulu nyt päivisin mitä käyn, tai yritän käydä mutta en pysty kunnolla keskittymään mihinkään ennen kuin saan omat asiani selvitettyä, sekä myös muut meidän suhdettamme kuormittavat asiat. :/

Loppu viimeks mua pelottaa että jään yksin, vaikka tiedän että se ei ole mahdollista. Mua rakastetaan niin paljon, että ikinä en yksin jää. :)

Pakko jaksaa, jo ihan poikienkin takia. Mutta ainut asia pyörii mielessä, että miten kauan enää jaksan? Koska se loppu tulee ja päästään jatkamaan normaalia elämää ilman mitään vastoinkäymisiä taikka menneisyyden haamuja? Ehkä joskus.. 

Tiistai on toivoa täynnä :)

Hei jälleen.
Nyt oleskellaan koulun penkillä ja tauolla voi näpertää jos jonkinlaista juttua. Siispä aattelin tässä välissä väsäillä taas uutta tekstiä blogiini. :)
Nyt on taasen uus viikko alkanut, itse asiassa jo eilen. Tänään on siis tiistai. Pölhö. No tietenkin on. :D
Tässä odottelen, että kello tulis jo sen verran, että pääsisin lähtemään kotiin ja hakemaan poikai päiväkodista.
Rankkaa viedä joka aamu pojat pois kotoa ja siihen päälle vielä se, että itse lähtee myös toiseen paikkaan ja näet rakkaasi vasta piiitkän päivän jälkeen. Päivän aikana ehtii tapahtumaan jos jonkinlaista asiaa ja itsekkään ei välillä pysy perässä.

Mieltä on taasen painanut monikin asia. Ja eniten mieltä ahdistaa nämä minun jatkuvat sairastamiset yms. Päänsärkyä, ja selkäsärkyä on nyt ilmaantunut päivittäin ja entistä enemmän saa ottaa lääkettä, että pystyy edes vähän olemaan paikoillaan. Pitkään istuminen on nyt käynyt erittäin hankalaksi ja olenkin saanut taas vähän lisää uusia tabuja sitä kipua hellittämään. :/
Mitä pidempi päivä ja pitempään istumista, sitä kipeämmät ovat taas paikat illalla ja sitä vaikeampi on tuleva yö.
Viime yönä pienempi pojista valvotti minua kiitettävän paljon, joten yöllä ei paljoa tullut nukuttua. Senkin takia mieltä varmaan vähän ahdistaa kun ei voinut jäädä kotiin itseään jeesaamaan.
Ehkä tämä tästä.

Ennen tämän päivän kotiin pääsyä mulla on vielä edessä tuskainen bussimatka, aivan, olen nyt eilen aloittanut bussilla matkustamisen ja voin sanoa, että niin monen vuoden jälkeen ei ollut ihan niin helppoa hommaa, mitä esim. hyppää autoon ja aja itse kotiin :D
Noo, tänään on jo toinen päivä, niin eiköhän sekin siitä suttaannu, ainakin jossain kohtaa.

Viime viikonloppuna oltiin <3 kanssa telttailemassa yks yö ja voin sanoa, että oli aivan mahti super hyper kiva ilta/yö. Grillattiin, uitiin (huom. MINÄ, <3 ei uskaltanu edes varvastaan kastaa. ) :D , vietettiin iltaa yhdessä mikä oli siis koko illan periaate, ja se läheisyys mikä tuntui niin hyvältä taas pitkästä aikaa. Ja ihan vaan kahdestaan. Extempore reissu se oli, ei mitenkään erikoisemmin suunniteltua.

Olen myös ajatellut aloittaa jonkinlaisen uuden "harrastuksen" näiden vanhojen perus juttujen lisäks mitä mulla nyt on. Eli leivonnan ja ruuanlaiton lisäksi. :) Ei, en unohda näitä rakastamisen kohteita. Tähän tulee vaan uusi lisämauste. :P
Aikuisten värityskirja hommelit on alkanut kiinnostamaan, ja heti tässä jossain kohtaa (aika hassu sana valinta taasen) niin aion käydä ostamassa ja testaamassa miten juttu toimii.. Pääsee äippä värittämään poikien kanssa samaa aikaa ja samalla saa lepuuttaa mieltä ja harjoittaa rentoutumista tämän asian myötä.. Sitä odotellessa.

Pieni pettymys oli tänään tuossa aiemmin kun sain tietää, että minun ja <3 oli tarkoitus aloittaa tanssikurssi tuossa syyskuussa, ni se kurssi oli jo täynnä. Se nyt harmittaa, koska molemmat odotti sitä niin paljon. Siitä oli tarkoitus saada meille yhteinen ja kiva harrastus. No, keksitään siis jotain muuta. :)

Tämä viime ja tämä viikko on pistänyt taasen ajattelemaan asioita uudella näkökannalla. Ongelmiakin on joo, mutta en anna niiden pilata nykyisyyttä ja sen tuomaa omaa iloa. Ens viikolla on jännät paikat, koska saan vihdoin apua minun ja varsinkin meidän asioihimme ja ongelmiin. Saan pienen taakan putoamaan hartioiltani. Iso kivi vierähtää sydämmeltä.

Nyt tunti jatkuu. Palataan asiaan uusien asioiden myötä..

-Heidi-

Täällä taas. Maanantai, uusi viikko edessä. Pojat vietiin aamulla päiväkotiin ja oli kyllä taas vaikeaa ja haikeeta jättää pikkuset sinne. Tämä sen takia, koska pojilla alkaa tänään isän viikko eli heidän isänsä hakee pojat tänään hoidosta itselleen viikoksi. Äippä näkee mussukat vasta ensi maañantaina ku haen pojat hoidosta. :(
Tällä hetkellä mun olotila taas on mitä on. Tasan viikko sitten maanantaina sain itse asiassa just tähän aikaankin niin kuulla sellasia asioita mitkä satutti ja sai mulle vähän kurjan mielen enkä tiennyt että mitä piti tehdä tai pitäis tehdä. Silloin saatiin sovittua asiat ja omalla tavalla annoin asian olla. Nyt eletään päivä kerrallaan ja katsotaan miten kaikki alkaa sujumaan ja saadaanko jäämään nää menneisyyden haamut kaukaiseen unholaan. Kurjalta vaan tuntuu että minkä takia just mulle tulee tämmösiä kaikenlaisia juttuja vastaan. Mulla on ollut rankkaa. Varsinkin viime vuosi oli vaikee ja omalla tavallaan tosi rankka. Viime vuoteen mahtuu jos jonkinlaista tyhmää ja edelleen kärsin vuoden takaisista tapahtumista.
Mutta kai se on musta vaan itsestäni taas kaikki kiinni. Miten otan asiat vastaan taikka miten käsittelen ne? Täytyykö myös mun muuttua vai riittääkö vaan jos toinen muuttuu? :/
elämä potkii, mutta vielä joskus nostan itteni sieltä pohjalta ylös ja potkaisen elämää takas. Mä oon vahva ja yritän saada meidät molemmat kulkemaan oikeeseen suuntaan. Yhdessä.

Jännittää, pelottaa ja ärsyttää. Huomenna alkaa se kauan odotettu koulu taas ja omalla tavalla jotenkin pelottaa että miten pärjään siellä taikka miten 'uskallan' olla erossa toisesta, asioita kun on meneillään eikä haluaisi jättää toista yksin. :/
Tällä viikolla soitan jollekkin kelle voisi puhua näistä ongelmista.
Edelleen kaikki turha, epäonni, ja suuttumus vaan seuraa mua vaikka miten yritän miettiä muuta.
Tämä viikko tulee olemaan mulle taas rankka, varsinkin joku päivä tällä viikolla. Laittaa taas mun ja <3 suhteen koetukselle. Yksi pieni asia, mutta silti saa mut masentuneeksi. :(

Nyt jatkan omia hommiani. Josko vaikka kattelis huomiset vaatteet valmiiks ku aamulla täytyy herätä jo kukonlaulun aikaan :)

Nähdään murut.

... :( ..

Viikkoja taasen vierähtänyt. Viikkoihin on mahtunut sekä iloja, että suruja. :/
Tätä kirjoittaessani sisälläni myllertää pelon sekainen, ahdistuksen ja surun pyörremyrsky. Tähän päälle vielä väsymys, niin avot, keitos on keitetty.
Viimeiset viikot ovat olleet laidasta laitaan meneviä ja sen ohella olen alkanut miettimään elämässäni olevia asioita taas kerran entistä enemmän. Mitä minä elämältäni oikeasti haluan?
Vielä viime viikolla olin hyvinkin varma elämäni sisällöstä ja tulevaisuudesta, mutta enää en tiedä.
Nyt on taas tullut liikaa takapakkia muutamia asioita kohtaan.
Tuossa keväällä löysin neliapilan. Senhän pitäisi tuoda minulle onnea, mutta mitä se tarkoittaa, kun onnen sijasta epäonni seuraa minua mihin vain menenkin ja mitä teenkin. Jotenkin epäreilua. Koitan kuitenkin olla kaikille ihmisille, ketkä ympärilläni hyrräävät, niin olla hyvä, iloinen ja positiivinen. Miksi sitten mun niskaan kaadetaan kaikki paska??

Viime viikonloppu oli ihana. <3 oli eilen syntymäpäivä ja halusin järjestää hänelle ikimuistoiset synttärit. Lauantaina värkkäilin ostosreissulla kaikenlaista ja valmiiksi jo mielessäni suunnittelin jos jonkinlaista yllätystä.
Eilinen päivä vietettiin Kustavissa telttaillen. Olin tehnyt ison piknik-korin täyteen kaikenlaisia herkkuja, eikä siitä puuttunut edes kuoharit ja suklaaseen dipatut mansikat. Kaiken kruunasi kultasen lämmin kainalo ja yhteinen aika ihan vaan köllötellen vierekkäin teltassa. Meri kohisi vieressä ja puun lehdet suhisivat yläpuolella. Kaikin puolin ihana ja mahti reissu takana ja iltasella oli myös ohjelmaa vielä kotona. Siitä tosin ei sen enempää näin "julkisesti" :D

Tänään aamulla pojat alotti sen kauan odotetun päiväkodin ja äitiä taisi jännittää paljon enemmän kuin heitä. Niin hassulta kuin se kuulostaakin. :)
Poikien eka hoitopäivä oli mennyt tosi hyvin. Olivat syöneet ja nukkuneet hyvin ja kavereitakin olivat jo ekana päivänä saaneet. Jes. Äiti on pojistaan tosi ylpeä. Hienoa pojat. :)
Nyt menivät tyytyväisenä nukkumaan ja nukahtivat melkein heti sänkyyn mentäessä. Taisivat reppanat olla väsyneitä pitkästä päivästä.

Mulla oli viime yönä, kaiken sen ihanuuden jälkeen ja kahden keskisen ajan, niin tuli yht'äkkiä sellainen olo, että kaikki ei oo hyvin. Että toinen salailee jtn tai yms.
Tänään aamulla sain kuulla asioita, mitä en välttämättä olisi halunnut, ja se on saanut mun mielen tänään heittelehtimään ihan kunnolla. Olin päivällä pelon ja vihan sekaisessa mielentilassa. Itkin, paiskoin tavaroita, huusin ja olin täys persereikä ja kamalin tyttöystävä mitä ketään voi edes kuvitella. Pojat olivat hoidossa, niin eivät nähneet äitin käyttäytyvän kuin pikku lapsi. Tosin parisuhteessahan tulee sellaisiakin hetkiä että kaikki menee päin mäntyä, ja tekisi mieli vaan luovuttaa ja antaa kaiken olla.
Kävi sellainen hetkellisesti mielessä, mutta erotilanteet yms unohdin kyllä jossain kohtaa päivän aikana. :(
Luottamus on parisuhteen tärkein tekijä, ainakin omasta mielestäni. Nyt jotkut varmaan miettii, että eihän tuokaan akka oo mikään puhdas pulmunen missään tilanteessa. Jep. Virheitä oon tehnyt, ja katunut niitä sekä kadun edelleen. Yhä edelleen kärsin minun tekemistäni virheistä. Ne asiat ovat yksi iso vyyhti minun pienessä aivolohkossani ja sitä haluaisinkin alkaa purkamaan jotta voin suunnitella yhteistä tulevaisuutta <3 kanssa. Ensin pitää vanhat ja nämä uudet vastoinkäymiset ja luottamuspula kysymykset selvittää. Kuinka monta kertaa jaksan nämä samat asiat kerrata ennen kuin romahdan. Se on vain ajankysymys. Apua tässä kaivataan...

Aaargh. Mä oon niin väsynyt. Henkisesti ja fyysisesti. Onneks on lapset ja, ja... <3 ...

Nyt en jaksa kirjotella enää. Asiaa olisi vaikka millä mitalla, mutta ehkä jaksan haistatella tätä paskanjauhantaa joku muukin päivä.. Hyvää tai vähemmän hyvää yötä kaikki muruset.

-Heidi-