tiistai 18. elokuuta 2015

Tiistai on toivoa täynnä :)

Hei jälleen.
Nyt oleskellaan koulun penkillä ja tauolla voi näpertää jos jonkinlaista juttua. Siispä aattelin tässä välissä väsäillä taas uutta tekstiä blogiini. :)
Nyt on taasen uus viikko alkanut, itse asiassa jo eilen. Tänään on siis tiistai. Pölhö. No tietenkin on. :D
Tässä odottelen, että kello tulis jo sen verran, että pääsisin lähtemään kotiin ja hakemaan poikai päiväkodista.
Rankkaa viedä joka aamu pojat pois kotoa ja siihen päälle vielä se, että itse lähtee myös toiseen paikkaan ja näet rakkaasi vasta piiitkän päivän jälkeen. Päivän aikana ehtii tapahtumaan jos jonkinlaista asiaa ja itsekkään ei välillä pysy perässä.

Mieltä on taasen painanut monikin asia. Ja eniten mieltä ahdistaa nämä minun jatkuvat sairastamiset yms. Päänsärkyä, ja selkäsärkyä on nyt ilmaantunut päivittäin ja entistä enemmän saa ottaa lääkettä, että pystyy edes vähän olemaan paikoillaan. Pitkään istuminen on nyt käynyt erittäin hankalaksi ja olenkin saanut taas vähän lisää uusia tabuja sitä kipua hellittämään. :/
Mitä pidempi päivä ja pitempään istumista, sitä kipeämmät ovat taas paikat illalla ja sitä vaikeampi on tuleva yö.
Viime yönä pienempi pojista valvotti minua kiitettävän paljon, joten yöllä ei paljoa tullut nukuttua. Senkin takia mieltä varmaan vähän ahdistaa kun ei voinut jäädä kotiin itseään jeesaamaan.
Ehkä tämä tästä.

Ennen tämän päivän kotiin pääsyä mulla on vielä edessä tuskainen bussimatka, aivan, olen nyt eilen aloittanut bussilla matkustamisen ja voin sanoa, että niin monen vuoden jälkeen ei ollut ihan niin helppoa hommaa, mitä esim. hyppää autoon ja aja itse kotiin :D
Noo, tänään on jo toinen päivä, niin eiköhän sekin siitä suttaannu, ainakin jossain kohtaa.

Viime viikonloppuna oltiin <3 kanssa telttailemassa yks yö ja voin sanoa, että oli aivan mahti super hyper kiva ilta/yö. Grillattiin, uitiin (huom. MINÄ, <3 ei uskaltanu edes varvastaan kastaa. ) :D , vietettiin iltaa yhdessä mikä oli siis koko illan periaate, ja se läheisyys mikä tuntui niin hyvältä taas pitkästä aikaa. Ja ihan vaan kahdestaan. Extempore reissu se oli, ei mitenkään erikoisemmin suunniteltua.

Olen myös ajatellut aloittaa jonkinlaisen uuden "harrastuksen" näiden vanhojen perus juttujen lisäks mitä mulla nyt on. Eli leivonnan ja ruuanlaiton lisäksi. :) Ei, en unohda näitä rakastamisen kohteita. Tähän tulee vaan uusi lisämauste. :P
Aikuisten värityskirja hommelit on alkanut kiinnostamaan, ja heti tässä jossain kohtaa (aika hassu sana valinta taasen) niin aion käydä ostamassa ja testaamassa miten juttu toimii.. Pääsee äippä värittämään poikien kanssa samaa aikaa ja samalla saa lepuuttaa mieltä ja harjoittaa rentoutumista tämän asian myötä.. Sitä odotellessa.

Pieni pettymys oli tänään tuossa aiemmin kun sain tietää, että minun ja <3 oli tarkoitus aloittaa tanssikurssi tuossa syyskuussa, ni se kurssi oli jo täynnä. Se nyt harmittaa, koska molemmat odotti sitä niin paljon. Siitä oli tarkoitus saada meille yhteinen ja kiva harrastus. No, keksitään siis jotain muuta. :)

Tämä viime ja tämä viikko on pistänyt taasen ajattelemaan asioita uudella näkökannalla. Ongelmiakin on joo, mutta en anna niiden pilata nykyisyyttä ja sen tuomaa omaa iloa. Ens viikolla on jännät paikat, koska saan vihdoin apua minun ja varsinkin meidän asioihimme ja ongelmiin. Saan pienen taakan putoamaan hartioiltani. Iso kivi vierähtää sydämmeltä.

Nyt tunti jatkuu. Palataan asiaan uusien asioiden myötä..

-Heidi-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti