Huh. Aikaa on vierähtänyt viime kirjoituksesta miltei puolitoista vuotta. Ja minä kun aikoinaan silloin blogin aloitettuani päätin, että olen aktiivinen kirjoittaja. :D
Jospa nyt taas alkaisin tätä "harrastustakin" päivittämään.
Kaikenlaista on puolentoista vuoden aikana tapahtunut. Niin hyvää kuin huonoakin.
Viimeisessä tekstissäni puhuin yhteisen lapsemme lasketusta ajasta ja tällä hetkellä hänkin on jo 1v 5kk. Äkkiä aika menee. Muistan miten juuri hänet synnytin, miten onnellinen isä sai hänet ensimmäistä kertaa syliinsä ja miten koko perhe otti pienokaisen avosylin vastaan.
Isoveljet olivat koko raskauden ajan super innoissaan pikku veikasta ja syntymän jälkeen ihan tähän päivään saakka rakastavat häntä yli kaiken.
Vanhin lapsemme, tällä hetkellä jo hänkin yli 6-vuotias sanoo aina niin ihanasti pikkuveikan nähdessään: Isoveikka tekee sitä ja tätä :D Aivan ihanat lapset minulla. <3
Muuttokin on tapahtunut viimeisimmän kirjoituksen jälkeen. Asumme nykyään 120 neliöisessä asunnossa, tosin edelleen vuokralla ja päiväkodit, eskarit sekä koulutkin ovat ihan vajaa 1km päässä. Hyvä paikka sinäänsä.
Apua. Mekin olemme <3 kanssa olleet jo tänä vuonna joulukuussa 2 vuotta avioliiton pyhässä satamassa. Marraskuussa olemme jo olleet kaiken kaikkiaan 4 vuotta yhdessä. Siihen 4 vuoteen mahtuu tooooodella paljon erilaisia tapahtumia sekä asioita, mutta silti rakastan tätä miestä yli kaiken enkä halua ikinä häntä menettää. Toisin sanoen papin sanoja lainaten: Kunnes kuolema meidät erottaa. Sitä on hyvä miettiä .:)
Nyt tänä vuonna, itseasiassa jo ensi kuussa (elokuussa) vanhin poikani aloittaa esiopetuksen. APUA! Miksi hänestäkin on jo kasvanut niin iso poika? Juurihan minä hänetkin ponnistin masusta pihalle. Keskimmäinenkin täyttää jo loppuvuodesta 5-vuotta. Herranjestas. Haluan lapseni takas vauvoiksi :D
Tätä nykyä me olemme molemmat <3 työelämässä. Hän toimii ilmanvaihtoalalla (opiskeli itsensä siihen ammattiin tässä välissä kun tänne en ole mietteitäni jakanut) ja tekee töitä tällä hetkellä hyvässä firmassa. Minä itse toimin henkilökohtaisena avustajana. Sitäkin olen jo kohta tehnyt 3kk. Tuntuu että juuri sen vasta aloitin.
Aloitin myös lähihoitaja opinnot 2017 syksyllä mutta keskeytin opinnot maaliskuussa 2018. Yksinkertaisesti poltin itseni loppuun. Poissaoloja tuli paljon, mitään ei tullut kotona tehtyä (en vaan jaksanut) ja sitten väsyttyäni aloin purkamaan kiukkuani mieheeni ja lapsiini. Pelkäsin jo sillä hetkellä että masennun uudestaan (minullahan oli aika pahana masennus vielä vuonna 2016, mutta selvisin siitä hyvällä tukiverkostolla) ja olinkin varma että taas mennään laskusuuntaan. Onneksi näin ei käynyt ja päätin jättää leikin kesken. Keskityin jonkin aikaa ihan vaan kotona olemiseen ja perheeseeni. Tätäkään ei kestänyt kauaa kun kyllästyin katsomaan kotimme seiniä 24/7. Hain töitä, monesta paikasta ja kävinkin monissa haastatteluissa. Viimeiseksi minä löysin hyvän paikan avustajana ja tätä työtä olen nyt siitä asti tehnyt. Toivon mukaan saan jatkaa työsuhdettani elokuun lopun jälkeen. :)
Olen välillä miettinyt miten onnekas oikeasti olen. Minulla on 3 aivan ihanaa lasta, super ihana aviomies, ihana koti, työpaikka ja asiat ovat muutenkin nyt hyvällä mallilla.
Kerran kuukaudessa saamme vapaa viikonlopun (mikä on tässä arjen pyörittämisessä luksusta) lapsista ja silloin olemme ottaneet tavoitteeksi viettää sitä yhteistä aikaa mitä arjen keskellä ei aina ehdi. Kävimme mieheni kanssa joku aika sitten viikonloppu reissulla Tallinnassa. Ikinä ennen en ollut siellä käynyt ja todella positiivinen kokemus oli. Eli jossain kohtaa syksyllä sinne vielä uudestaan.
Vapaa viikonloppuina nautimme hyvästä ruuasta, musiikista ja yhteisestä ajasta. Kiitänkin tästä mahdollisuudesta mieheni siskoa kun viitsii lapsiamme ottaa. <3
Nyt tulevana viikonloppuna lähdemme mieheni kanssa heidän mökilleen. Järvi maisema, sauna, hyvä ruoka ja juoma. Ai niin. Ja maailman paras seura. Mitä sitä muuta voikaan toivoa? :D
Laitan tämän päivityksen loppuun muutamia kuvia tämän hetkisestä elämästämme. :)
Tänä vuonna täytän jo itsekkin 30-vuotta. Alun perin annoin miehelleni täyden vastuun synttäreideni järjestämiseen, mutta nyt olen itse miettinyt juhlapaikkaa, ohjelmaa ym. Mies saa hoitaa ohjelmanumeron tai mitä ikinä olikaan miettinyt niin minä hoidan muut. Olen minä kyllä aikamoinen jääräpää :D
Olen jatkanut nuorimman lapsemme syntymän jälkeen myös paheitakin. Tupakanpoltto. Ei ollenkaan hyvä asia. Ei itseni, muiden eikä varsinkaan lasteni takia.
Jossain kohtaa senkin aion lopettaa. Aika näyttää...
Tällä hetkellä poltamme molemmat. Iltaisin on vaan niin ihana keskenään istuskella partsilla, siemailla yhtä drinkua ja poltella tupakkaa. Ei saisi kehuskella, mutta minkäs teet. Jokaisen oma valinta, niinhän se menee.
Myös muut asiat vähän painaa mieltä.. Itsetunto-ongelmat. Painoa pitäisi saada alaspäin. Nyt varsinkin kesällä tämä operaatio on vaikea, mutta toisaalta hikoilen työssäni nyt niin paljon, että eiköhän sekin tästä lähde lasku suuntaan. Sokerit vaan pois niin eiköhän ala tuloksiakin näkymään. :D
Mikäs sen ihanampaa olisi kun voisi seisoskella, vaikka ihan nakuna, mieheni edessä ja kuunnella hänen kehujaan, mutta minkäs teet. Ei pysty niin ei pysty. Välillä mietinkin että mitä <3 mahtaa ajatella minusta kun peittelen itseäni vähän joka tilanteessa. Hän on kyllä ihana kun kehuu ja näkee minut kauniina kaikista synnytyksen jättämistä kiloista ja makkaroistani huolimatta. Rakastan häntä yli kaiken..
Nyt kello alkaa olemaan jo sen verran, että pienin tarvitsee iltapalaa jonka jälkeen minä lähden tupakalle.. :D :D
Toivottavasti saan taas lukijat kiinnostumaan blogistani uudestaan.. <3
Tämmöistä meidän elämä nykyään on <3
