Näin on joo.
Nyt viime viikonloppuna oli/ollaan tehty lasten kanssa kaikenlaista kivaa. Ajeltu traktorilla, ajeltu ruohonleikkurilla ja ulkoiltu sekä touhuiltu pihalla kaikkea kivaa. Käytiin myös mun entisen aviomieheni luona lauantaina visiitillä eli poikien isän, ja siellä vierähtikin muutama tovi jos toinenkin. Iltapäivällä mentiin ja illalla lähdettiin. Pojat tykkäsivät touhottaa isänsä kanssa ja voi sitä riemun määrää. Ja olihan sitä mulla ja mun siskollanikin ihan kivaa. Väsäilin myös viikonloppuna ihanan ja toooosi hienon syntymäpäiväkakun, ja ikinä en ole niin tyytyväinen ollut mihinkään leipomukseen kuin siihen. Se onnistus täydellisesti, noh, ehkä pari pientä virhettä mutta muuten täytteet ja kaikki oli tip top täys 100% :D
Nyt tässä heinäkuun aikana taion pikkusiskolle iiihanan synttärikakun ja sitten tässä miekkoselleni teen super hyper hienon syntymäpäiväkakun tuossa elokuun alussa. :)
Täytteet ja kaikki on jo tiedossa ja voin taata että se on tosi hyvänmakuinen ja NÄKÖINEN :P
No, <3 ansaitsee vaan parasta kun jaksaa tämmöstä "sekopäistä" tyttöä kattella.. Ja nyt päivä päivältä tuntuukin siltä, ja mietinkin sitä melkein päivittäin, että miten mahtaa kuukaudet taikka vuodet kun tästä menee eteenpäin ni mennä? Jaksaako <3 mua vielä esim. 2 vuoden jälkeen? Meillehän tuli tuossa lauantaina jo 8 ihanaa ja rakkauden täyteistä kuukautta täyteen. Näiden kuukausien aikana on tapahtunut vaikka ja mitä, mutta tässä sitä silti mennään. Yhdessä, onnellisena, ja ja.. No, en tiiä. Tässä sitä vaan mennään.
Tossa viikonlopun aikana mun iloisuus ja ihanan "positiivinen" asenne hävisi kuin tuhka tuuleen. Eräs sukulaiseni päätti, tai ainakin yrittää tehdä mun elämästä ilmeisesti vaikeeta. En tiedä, mutta sen taas tiedän, että jos hän siinä onnistuu niin voin taata, että annan samalla mitalla takaisin, ja ekana aloitan sillä, että välit katkeaa saman tien, ja sen jälkeen mietin millä tavoin voin hankaloittaa hänen elämäänsä.
Tämä on vaan kurjaa, koska edelleen, niin, menneisyys kummittelee taas meidän elämässämme ja jatkuvasti saa jomman kumman meidän tunteet pintaan, ja on sanaharkkaa, pientä riitelyä yms. Toisinaan olen miettinyt, että miten kauan tätä enää jaksan?! Tai <3 jaksaa?
Onneksi mulla, tai siis meillä, on lapset mitkä pitää meidät kasassa. Mulle se on tärkeetä että lapset pyörivät tässä "jaloissa" ja elävöittävät tätä taloa edes vähän iloisella hymyllä tai asenteella :)
Nyt päivä päivältä tuntuu enemmän siltä, että haluan jakaa nämä kaikki asiat mitä mun pään sisällä tapahtuu, niin jollekkin ulkopuoliselle. Josko sellainen ihminen voisi mua auttaa ja saisin tämän pahan olon ulos. Kurjaa kun joku tietty ihminen lisää koko ajan pahoja asioita tähän soppaan ja kohta onkin jo niin iso keitos keitetty että siitä ei niin vaan selvitäkkään. Mutta ehkä se on sitä mitä se haluaa. Toivottavasti on ylpeä itsestään, ja jos tätä tekstiä sattuu lukemaan niin ehkäpä ymmärtää miten rikkinäiseksi on mut saanut ja miltä musta tuntuu. Että ei todellakaan sen teot auta mua, eikä tosiaankaan ole mun taikka lasteni parhaaksi!
Ihanaa aloittaa taas viikko tämmöisessä mielentilassa. Tuntuu kurjalta, ja vaikka en sitä ulospäin näytäkkään, niin sisällä itku ja valtava tunnemyrsky kuohuu. Miten kauan jaksan? En tiedä. Aika näyttää mitä taas kerran tapahtuu? ...
Positiivisuutta mahtuu sen verran tähän päivään, että ajattelin leipoa mustikkapiirakan. Täytyy päiväunien jälkeen lähteä vähän keräilemään mustikoita että saan iltapalaksi leipoa maukkaan ja täyteläisen piirakan. :)
Aivan. Rakastan leipomista, kokkailua ja touhottamista. Leipominen on mulle jonkinlaista terapiaa. Saan purkaa kaiken kiukkuni taikinoihin ja siinä samalla saan sitä omaa aikaa.
Sain myös paikan marraskuussa alkavalle kakkukurssille. Sitä odotan innolla että pääsen oppimaan ja aloittamaan jotain minulle ihan uutta asiaa. Tai no ei se uusi asia ole, mutta oppimaan uutta..
Mun tulevaisuuteen kuuluu myös kirjan kirjoittaminen. Olen päässyt jo alkuun, mutta siihen sekin on jäänyt. Jossain kohtaa sitäkin pitää kirjoittaa kaikkien näiden muiden asioiden ja murheiden keskellä. Pian muhun on jo kasattu niin paljon paskaa ja murhetta että lyyhistyn ja romahdan. Sitä aikaa en todellakaan halua..
Mutta nyt ruokailemaan ja sitten päikkäreitten jälkeen liikenteeseen. Adios Amigos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti