Huh heijaa taas. Eilen oltiin sitten molemmat siellä lääkärillä mitä olin odotellut jo melkein parisen viikkoa. Lääkäri käynti sai taas omalla tavalla tunteet pintaan, varsinkin mun, ja mikä parasta niin on se, että sain vihdoinkin sitä kaipaamaani apua mun ongelmiin. :/
Lääkitystä tuli kahdenlaista ja nyt niillä mennään ainakin kuukauden verran ja katsotaan onko niistä mitään hyötyä. Jos en koe siitä olevan hyötyä, annosta nostetaan ja taas jatketaan matkaa eteenpäin.
Vuoden loppuun asti olen työkyvytön, joten saikkuahan siitä rapsahti. Kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Mitä sitä nyt muuta olisikaan voinut odottaa. Keskittymään en pysty, mihinkään, hyvä kun kotihommat olen nyt pystynyt tekemään. :(
Pojat ovatkin taas sopivasti tämän viikon isällään, ja se on hyvä, koska en ole nyt näiden lääkkeiden kanssa ihan niin kelpo äiti mitä voisin olla.
Eilen illalla aloitin toisella lääkkeellä ja se toikin mulle koko yön kestävät yöunet. Jes! No hyvähän se on että pystyn niiden avulla nukkumaan enkä näe niitä kauheita painajaisia. Tosin nyt kun näitä lääkkeitä syön niin olen tuskasen väsynyt, mua heikottaa, kädet tärisee, ja päätä särkee.
Lääkäri näistä eilen varoitteli ja toivon että menevät muutamassa päivässä tai edes viikossa ohitse. En tiiä, aika näyttää.
Tällä hetkellä mä mietin miten surullista mun elämä oikeesti on. Parisuhde on joo ihana ja, no, hyvä, mutta muuten mun elämä näyttää valuvan vauhdilla alaspäin eikä loppua vaan näy. Nyt mä niin haluaisin että voisin palata ajassa taaksepäin ja korjata mun tekemät kaikki virheet ja klikata ne mahdolliset epäonnistumiset yms mitä mun elämässä on nyt ollu että tässä jamassa ollaan ni pois ja alotella ihanasta kohdasta elämää missä kaikki oli vielä hyvin.
Eilen tuli myös jonkin verran uutta tietoa ja takapakkia. Mutta hei, musta on taidettu jo aikojen alussa muovata vahva nainen koska edelleen oon pystyssä, tavalla tai toisella, surullisena tai iloisena yms.
No kaikki asiat mitä mulle tapahtuu, nyt, muutamien viikkojen, kuukausien taikka vuosienkin päästä ni saa musta vahvemman persoonan enkä anna niiden lannistaa mua.
Mä yritän jaksaa, haluan jaksaa ja nimenomaan jatkaa eteenpäin. Mutta aika näyttää, pysynkö rehevänä ja kukkivana kukkana vai kuihdunko pois...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti