.. :( ..

Valhe, totuus, epävarmuus, pelko. Oletteko huomanneet, että kaikki nämä sanat satuttavat? Minä kyllä olen. Valheet satuttavat, totuus tekee usein kipeää, epävarmuus ja sisäinen pelkotila vahvistavat sitä aitoa pelkoa mitä on.

Se tunne on kamalaa, kun sun sisällä kaikki hälytyskellot kolkuttelevat ja yrittävät varoittaa sua jostakin. Niinhän se onkin, että sun kroppas tietää mikä on totta ja mikä väärää. Sydän menee tunteiden valumana eikä välttämättä aina näe totuutta :/
Viime päivät on ollu kauheita, omalla tavallaan. Psykiatrilla käynti sai taas vähän sitä positiivista uskoa muhun valettua. Ja vastauksia. Sain sellaisia vastauksia mitä jaksan nyt odottaa ensi viikkoon. Ens viikolla mulla on kunnon lääkäri joka antaa sen lopullisen diagnoosin mulle ja mun 'sairaudelle'.. noh, masennushan on sairaus.. :(


Neljän seinän sisällä olo on jtn kauheeta. Mutta silti jos mahis ois lähtee johonkin ni mitä sä teet? Sua ei vaan kiinnosta, et jaksa, et halua. Haluat vaan olla ja jatkaa asioiden murehtimista.
Argh! Mä niin inhoon tämmöstä. :(

Eilen illalla otin yhden rauhottavan tabletin. Joo, pisti sitten nukuttamaan ihan älyttömästi ja kyllä, nukuinkin koko yön putkeen näkemättä yhden yhtäkään painajaista, MUTTA, se sai mut niin zombieksi, että vaikutus lakkas vasta alkuillasta. :/
Väsymys oli jtn käsittämättömän suurta. Nyt särkee jokaikinen lihas mikä mun kropassa on. Tää on ihan perseestä..

Nyt ootan että lapsoset menee nukkumaan, jotta mä saan vaan olla, siis löhötä, olla ja olla. Sitä mä odotan. Mulla on taas kerran ollut tosi raskas ja vittumainen päivä. Ihan suoraan sanottuna.
Vähän väliä otan nokkiini jostain, suutun ( tosin en tänäänkään ilman syytä), ja harmittaa kaikki koko ajan.
Mä niin odotan että joku tulis ja kertois vaan kaiken olevan pahaa unta, lohduttais mua ja tarjois olkapäätä, ja pyyhkis kaiken sen turhan olon mun sisältä pois. Mutta sepäs ei onnistukkaan niin vaan.
Aina vaan joku asia/tapahtuma tulee mun eteen ja pilaa kaiken. Oon vaan niin täynnä jo tätä kuormitusta.

Miten paljon on sanottu yhden ihmisen kestävän koko elämänsä aikana? Musta tuntuu, että mä oon saanut kestää jo kaiken sen mikä mulle on tarkotettu tai aikoinaan määrätty.

Kunpa sais olla vielä pieni vauva. Ei tarvitsisi tietää mistään mitään, et tekisi virheitä, saisit vaan olla, ja itkeä kun kaipaat äitiäsi.
Itsekkin mietin välillä että onko mulla oikeus itkeä mun äitiä enää koska olen jo aikuinen. Välillä haluaisin vaan painautua äitin kainaloon ja itkeä..

Koska joku tulee vetämään mulle sen oman rajan että nyt riittää, tämä tyttö on kestänyt jo tarpeeksi..