lauantai 7. maaliskuuta 2015

Lapsivapaa lauantai ja ihanat postaukset :)

Hups. Nyt on jo lauantai, huomenna sunnuntai ja maanantaina aamulla pojat kotiin ja taas olis lapsivapaa viikonloppu ohitse. :)
Eipä tuo paljoa haittaa, koska nyt jo pieni ikävä kalvaa jossain pään omassa kopassaan :/

Maanantaina aamulla kun haetaan pojat niin vanhemman pojan 3-vuotis neuvola odottaa menijäänsä. Vähän kaikenlaisia testejä tekemään ja juttelemaan neuvolan tädin kanssa mukavia.
Samalla reissulla pitänee varailla nuoremmalle pojalle 1,5 vuotis neuvola huhti-toukokuun ajalle.
Lapsia kun elämässä on, niin etusijalle heidät pitää laittaa..

Jep. Tänään on päivä lähtenyt aamulla kivasti käyntiin. Löhöiltiin pitkään sängyssä ja sitte mun ihanainen söpöliinini toi meille sänkyyn ihanan aamiaisen joka oli super hyvää vaikka perus aamiainen olikin. On se vaan niin ihanaa spesiaali aikaa kun saa tehdä ja olla miten itse haluaa. Kelloa ei tartte kattella, saa olla yökkärissä vaikka koko päivän, niinku tänään oltiinkin ennen kuin lähdettiin käppäilemään pienelle metsäretkelle tänään tossa ennen ku tuli pimeää.
Ihana ja omalla tavallaan romanttinen kävelyreissu sekin oli. Viltti mukana, ja ihana ihminen vierellä. Kuvia tuli napsittua, ja käperryttiin me hetkeks vierekkäin viltin sisään kun ihailtiin maisemia.
On se hienoa, kun molemmat meistä tykkää metsäkävelyistä ja siitä rauhallisesta luonnosta ja luonnon omista äänistä. Rakastan sua niin paljon <3 :)
Metsässä kaiverrettiin yhteen lahonneeseen puuhun mikä oli vielä pystyssä niin tämä päivämäärä ja nimikirjaimet. Sitä on sitten myöhemmin kiva käydä katsomassa että vieläkö puu on pystyssä ja muistella silloista kävelyreissua.
<3 lupasi mulle huomiseksi ihanan metsäreissun kera nuotion ja lämpimän viltin. Ja jotain ihanaa oli luvassa myös aamuksi, eli varmaan taas jotain spessua mulle naistenpäivän kunniaksi. :)
Tämmöiset reissut on niin ihanan romanttisia ja siellä sielu lepää. Saa olla rakkaansa kanssa ja suunnitella tulevaisuutta :)

Nyt piakkoin syömään <3 laittamaa hyvää ruokaa ja sen jälkeen ehkä saunaa ja paaaaljon löhöilyä. Huomiseksi tarvitaan energiaa että jaksaa rämpiä mättäillä ja istua notskin äärellä viltin sisällä juoden lämmintä kaakaota. Mitä muuta huominen tuo tullessaan? Siitä kerron lisää huomenna... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti