Böö taas. :)
Tänään esikoiseni täyttää 3-vuotta.
Aika on mennyt ihan älyttömän nopeasti. Tuntuu siltä kuin olisin ihan äskettäin ponnistanut pojan maailmaan ja elänyt sitä vauva-aikaa, mutta ei, poika on jo iso köriläs. Touhuaa ja leikkii omiaan ja kinailee kovasti veljensä kanssa. Ihana arki <3 :)
Aika menee kuin siivillä. Eliaskin täyttää jo pian 1,5v ja Veeti tänään jo 3. Huh, kohtahan minulla on jo pojat iältään 18 kun eivät enää tarvitsekkaan äitin apua tai hellää hoivaamista. :)
Pidän huolen että mun pojat saavat aina huomiota ja hellää hoivaa jos sitä tarvitsevat. Niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Äippä rakastaa teitä pojat, nyt ja ikuisesti.
Tänään tässä aamupäivän aikana tuli itelle taas sellainen jännä kiukun/ärsytyksen piikkiin menevä olotila. Kaikki asiat ärsytti ja noh, ärsyttää edelleen, mutta nyt jo mennään parempaan suuntaan, taas..
Onneks mulla on tämä toinen puoliskoni mikä jaksaa mua silti kattella vaikka tämmönen pösilö taas olenkin eikä jätä mua yksin pahan paikan tullen. On se toinen ihminen vaan sun elämässä korvaamaton asia, sitä ei kannata käsistään päästää. Enkä tarkota nyt sitä että <3 on hyvä mun lapsieni kanssa vaan muutenkin. Mä niin rakastan tätä ihmistä ja sitä luonnetta minkä hän omistaa.
Osittain mun kiukunpuuskat ja ärhentelyt liittyy autoon, mikä on tällä hetkellä rikki eikä ole varaa laittaa sitä kuntoon, ja sitte eilen illalla sain pahan allergisen reaktion niin sekin jotenkin omalla tavallaan saa taas miettimään sitä että mitä jos? ..
Nyt jo vähän parempi olo. Kaikki mun ihanat 3 poikaa täällä nukkuu ja itse keittelen päivällistä varten raaka-aineita, niin ja päivitän tätä blogia.
Olen huomannut että tää blogin kirjoittaminen ihan tosissaan auttaa. Pystyt ne vaikeimmatkin asiat, jos niitä on mielessä tai joku muu painaa, niin purkamaan ne tänne.
Eiköhän tämä tästä taas lähde suttaantumaan parempaan suuntaan. Ja niinhän se on, että jokainen päivä on erilainen. On huonoja ja hyviä päiviä. Ehkä mä vielä joskus saan elellä enemmän hyviä kuin huonoja päiviä. :/
Stressiä pukkaa.. Nyt tulevana sunnuntaina pidän Veetille 3-vuotis synttärit kotonamme ja sekin jännittää kun yhtään ei tiedä ketä tulee ja ketä ei.. Muutenkin taas tuntuu siltä että minä olisin joku häpeäpilkku koko suvussa. Sekä entisessä että vähän nykysessäkin. Noh, en anna näitten asioitten masentaa mua enempää.
Jatketaan positiivisella mielellä, tai ainakin yritetään..
Kiitän ja kuittaan..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti